Otteluraportit

Tähden A-tytöillä ja naisilla vahva kauden avaus

Vilppulan Tähden A-tytöt urakoivat tuplaviikonlopun, kun ohjelmassa oli sekä A-tyttöjen tasoturnaus sekä naisten 2-sarjan avausottelu. Lauantain pelit pelattiin kotona Parkkivuoressa, sunnuntaina Tähti matkusti Jalasjärvelle.

Lauantain ensimmäisessä ottelussa haettiin ennakkoasetelmia sunnuntain otteluun, sillä vastassa oli Jalasjärven Jalas. Ottelu alkoi tasaisesti ja hiukan tunnustellen, olihan kyseessä kesätauon jälkeen ensimmäinen virallinen ottelu. Avauserän ollessa tilanteessa 7–7, alkoi Tähden ilotulitus. Jalaksen kenttään upposivat niin syötöt kuin hyökkäyksetkin, eikä vierasjoukkue pystynyt haastamaan emäntiä millään osa-alueella. Toinen erä eteni ensimmäisen tapaan, ja lopulta voitto Tähdelle lukemin 2–0 (25–15, 25–14).

Seuraavaksi verkon toiselle puolelle asettui Nurmon Jymy. Tähti aloitti ottelun pirteästi, ja johtikin ensimmäistä erää jo 7–2. Vähitellen Jymy pääsi peliin mukaan, ja erän puolenvälin jälkeen tilanne oli tasoittunut. Tähteläiset häkeltyivät tilanteesta sen verran, että omat virheet tarjosivat Jymylle lopulta erävoiton tiukan taistelun jälkeen. 

Toinen erä eteni vuorotahtia alusta loppuun. Tällä kertaa virheet erän loppuhetkillä teki kuitenkin vierasjoukkue Jymy, ja Tähti tasoitti lukemiksi 1–1. Kolmannessa erässä kotijoukkue näytti heti alussa, kuka voittaa ottelun. Taululle lukemat 4-0, ja sen jälkeen mentiin tasaisissa merkeissä. Jymy ei Tähden vahvasta alusta toipunut, ja Tähdelle voitto lukemin 2–1 (25–27, 25–23, 15–12).

Turnauksen päätösottelussa Tähteä haastoi JyväsLentis. Ottelussa panosta oli ainoastaan kotijoukkueella: voitolla se pääsisi aloittamaan SM-sarjan A-poolista eli neljän parhaan joukosta. JyväsLentiksen sijoitukseksi turnauksessa oli jo ennen ottelua varmistunut neljäs.

Tähti löi vieraille heti alussa jauhot suuhun. Tehokas syöttö- ja hyökkäyspeli eivät jättäneet jyväskyläläisille paljoakaan mahdollisuuksia, vaikka vierasjoukkue esittikin ajoittain erinomaista puolustuspeliä. Tähden johtaessa 20–10 pelissä tapahtui pieni notkahdus, ja JyväsLentis nousi iskuetäisyydelle. Tähden vahva alku kuitenkin riitti lopulta erävoittoon. Toisessa erässä mentiin selkeästi Tähden komennossa, ja punakone jauhoi myös erän lopun tehokkaasti. Tuloksena 2–0 (25–20, 25–13)-voitto ja komea nousu A-pooliin.

”Jalasjärvi oli tuttu vastustaja ennalta, ja odotettiin tiukkaa vääntöä. Nurmoa pidettiin ennakkosuosikkina, mutta meidän onneksi Jymy ei ollut aivan odotetun kova. JyväsLentiksen lähtökohdat turnaukseen olivat haastavat, mutta se puolusti tosi hyvin. Alkujännitys oli kaikilla kova, kun pelattiin ensimmäiset pelit uudella kokoonpanolla ja muutamia siihen liittyviä virheitäkin tuli. Tytöt pitivät hienosti pään kylmänä ja päästiin kokeilemaan useampaa eri kokoonpanoa. A-poolista tulee meille hyvä tasonmittaus, päästään katsomaan missä Suomen kärki menee tällä hetkellä. Mukavampi on lähteä ylhäältä sarjaan, kun saadaan kovia pelejä, jotka varmasti hyödyttävät 2-sarjaa ajatellen”, pohdiskeli Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski.

Sunnuntaina vuorossa oli naisten joukkueen kauden avaus Jalasjärvellä. Joukkueet pelasivat lähes samoilla kokoonpanoilla vastakkain jo edellisenä päivänä, joten Tähti lähti otteluun hienoisena ennakkosuosikkina.

Avauserä alkoi tasaisesti. Molempien joukkueiden pelissä näkyi eilinen turnaus, ja virheitä mahtui erään paljon. Tähti oli aktiivisempi osapuoli varsinkin hyökkäyspäässä, mutta pisteet olivat tiukassa. Erän puolivälin jälkeen Tähden hiukan vahvempi kokemus aikuisten peleistä nousi ratkaisevaan rooliin, ja se pääsi erätauolle johtoasemassa.

Toiseen erään Jalas tuli selkeästi pirteämmin, ja Tähti sortui omiin virheisiin. Erän puolivälissä Jalas johti jo 16–12, mutta sitten alkoi vierasjoukkueen kiri. Piste pisteeltä Tähti nousi lähemmäs, ja käänsi lopulta erän itselleen lukemin 28–26. 

Kolmannessa erässä Tähti pääsi vielä paremmin pelin juonesta kiinni, eikä antanut Jalakselle realistisia mahdollisuuksia venyttää ottelua. Virhemäärä pieneni huomattavasti kahteen edelliseen erään verrattuna, ja palkintona oli lopulta erävoitto. Historiankirjoihin jäivät Tähden 3–0 (25–19, 28–26, 25–22)-voittolukemat. Tehokolmikkona häärivät Ada Aronen (16/+8), Emilia Marjakoski (9/+4) ja Helmi Parviainen (8/+4).

”Selvästi jännitystä ja väsymystä oli ilmassa. Väsymyksen puolesta oltiin Jalaksen kanssa tasoissa, sillä molemmilla oli alla pitkä turnauspäivä. Peli hakee vielä uomiaan, kun kokeillaan erilaisia kokoonpanoja ja joukkue ei ole kovin kauan ollut vielä yhdessä. Pää kesti tytöillä hienosti varsinkin toisessa erässä, kun noustiin tappioasemasta voittoon. Tulokseen pitää olla tyytyväinen, 3–0 on aina hyvä. Omia virheitä tehtiin liikaa, mutta onneksi peli ei kaatunut siihen”, analysoi päävalmentaja Marjakoski ottelua.

Viikonloppuna Tähden riveissä urakoivat Arosen, Marjakosken ja Parviaisen lisäksi Milja Salonen, Salla Jatkola, Sanna Ojala, Henna Metsälä, Emma Änäkkälä, Venla Vesala, Soili Kalliokoski ja Jenni Uuttera. 

Valtteri Jääskeläinen

Tähden naiset voittoon kotiavauksessa

Vilppulan Tähden naisten edustusjoukkue pelasi sunnuntaina kauden ensimmäisen kotiottelun Parkkivuoressa. Tähti aloitti sarjan vakuuttavalla 3-0-voitolla vierasottelussa Jalasjärvellä, samoin vierasjoukkue Korpilahden Pyrintö lähti otteluun puhtaalla pelillä voitettuaan avauspelinsä JyväsLentistä vastaan. 

Ensimmäisessä erässä mentiin alusta lähtien tasatahtia. Yli kolmen pisteen putkia ei tullut kummallekaan joukkueelle, ja peli oli tiukkaa vääntämistä molemmin puolin. Lopulta vierasjoukkue Pyrinnön ilmiömäinen puolustuspelaaminen nousi ratkaisevaan rooliin, ja Tähti koki kauden ensimmäisen erätappion.

Toiseen erään Tähti viilasi hieman kokoonpanoaan, ja kotijoukkue sai pelin juonesta kiinni. Tasaisen alun jälkeen Tähti vei peliä onnistuneen syöttö- ja hyökkäyspelin ansiosta. Tilanteessa 17–9 Pyrintö otti aikalisän, ja siitä alkoi vieraiden kiri. Kolmea pistettä lähemmäs Pyrintö ei kuitenkaan päässyt, ja kahvitauolle lähdettiin tasalukemissa.

Kolmas erä oli kuin toistoa ensimmäisestä, ja eteni erittäin tasaisissa merkeissä. Tähden hyökkäyspelistä löytyi kuitenkin pykälän verran enemmän monipuolisuutta, ja todella kovan väännön jälkeen erävoitto kirjattiin lopulta kotijoukkueelle. Erässä nähtiin useita pitkiä palloralleja, ja Parkkivuoreen saapuneet 83 katsojaa pääsivät todistamaan toinen toistaan huikeampia suorituksia.

Neljännessä erässä Pyrinnön eväät oli syöty. ja Tähti nappasi välittömästi kuskin paikan. Painavat syötöt söivät vieraiden pelistä parhaan tehon pois, ja hyökkäyksetkin alkoivat upota kenttään edellisiä eriä useammin. Tähti jätti myös omat virheet tekemättä, joten lopputuloksena oli maukas 3–1 (23–25, 25–20, 27–25, 25–15) –voitto. Retsin raati palkitsi joukkueidensa parhaina pelaajina Tähden Ada Arosen ja Pyrinnön  Neea Saarisen. Kotijoukkueen tilastokärkinä sunnuntaina tehoilivat laiturit Aronen (29/+20), Emilia Marjakoski (20/+9) ja Helmi Parviainen (12/+3). 

”Tiedossa oli, että vastassa on liikkuva ja erittäin hyvin puolustava joukkue. Vaikka voitto tulikin, niin en ole omaan peliin täysin tyytyväinen. Perinteisesti meidän vahvat osa-alueet eli liike ja yrittäminen olivat sunnuntaina heikolla tasolla. Joukkuetta vaivasi myös tehottomuus, mutta toki vastustaja puolusti hyvin. Vastaanotossa meillä on myös reippaasti parannettavaa. Positiivista oli se, että omien virheiden määrä väheni selkeästi edelliseen peliin verrattuna” tuumi Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski.

Kaksi voittoa kahdesta ottelusta pitää Tähden lohkonsa kärkipaikalla alemmassa 2-sarjassa. Seuraavaksi joukkue suuntaa Laukaalle, jossa vastaan asettuu jo viime kaudelta tuttu Vehniän Wartti. Kotona Tähti pelaa seuraavan kerran 13.10. ja silloin Parkkivuoren tunnelmaan tutustuu Team AK Alahärmästä.

Tähden naisten vahva vire kakkossarjassa jatkuu

Vilppulan Tähden nuori naisjoukkue matkusti lauantaina Laukaalle, jossa se kohtasi jo viime kaudelta tutun Vehniän Wartin. Tähti oli voittanut kauden kaksi ensimmäistä otteluaan, Wartille kyseessä oli kauden avauspeli.

Joukkueiden keskinäiset väännöt olivat viime kaudella tasaisia, ja ensimmäinen erä jatkoi samaa kaavaa. Pisteitä tehtiin vuorotahtia, mutta Wartti pääsi niskan päälle Tähden tehdessä pisteiden lisäksi myös omia virheitä. Kotijoukkueen johtaessa 22–19 Tähti aloitti raivokkaan kirin, ja se nousi erävoittoon lopulta jatkopalloilla.

Toisen erän alku oli tasainen, mutta sitten vierasjoukkueen peli loksahti kohdalleen. Avauserän virheet jäivät pois, ja hyökkäykset upposivat Wartin kenttään varsin mukavalla prosentilla. Erän loppuvaiheilla Wartti aloitti vielä pienen nousun, mutta lento katkesi Tähden aikalisään. 

Kolmas erä oli lähes täydellinen toisinto edellisestä erästä. Tasaisen alun jälkeen Tähti meni menojaan, eikä Wartti pystynyt haastamaan lentokelin löytänyttä vierasjoukkuetta. Kolmen pelatun erän jälkeen taululla komeilivat Tähden 3-0 (27-25, 25-14, 25-15)-voittolukemat. Punakoneen pistepörssin kärkipaikoille kiilasivat Ada Aronen (24/+8), Venla Vesala (10/+1) ja Emma Änäkkälä (8/+7).

”Vauhdikas peli, vastustaja oli toistaiseksi syksyn kovin. Meidän pelissä onnistui torjunta, ja sillä saatiin vastustajan hyökkäyksistä paras terä pois. Wartti pelasi aika virheetöntä peliä, ja heidän pelissään näkyi kokemus. Ensimmäisessä erässä tehtiin paljon omia virheitä, mutta onneksi niitä pystyttiin vähentämään kahteen seuraavaan erään. Pienet loukkaantumiset ja sairastelut toivat oman haasteensa, onneksi rosterista löytyy leveyttä. Tyytyväisiä ollaan, vaikka omia virheitä tulikin vielä liikaa” kommentoi Tähden peliä johtava Jari Marjakoski.

Tähti jatkaa lohkonsa kärjessä kolmella voitolla. Seuraavan kerran joukkue taistelee sarjapisteistä 13.10. kotona Parkkivuoressa, jolloin vieraaksi saapuu TEAM AK Alahärmästä. A-tyttöjen kausi jatkuu jo lauantaina, kun SM-sarjan A-pooliturnaus järjestetään Maskussa.

Tähden naiset ja A-tytöt urakoivat täyden viikonlopun

Vilppulan Tähden A-tytöt aloittivat SM-sarjan A-poolissa Maskussa. Tasoturnauksen voittanut Tähti pääsi haastamaan Suomen kärkipään joukkueita täydellä kokoonpanolla.  

Ensimmäisessä pelissä Tähteä vastassa oli emäntäjoukkue Maskun Kataja, jonka riveistä löytyy useampia 1-sarjapelaajia. Tähti kuitenkin näytti, ettei se kumartele ketään ja jo avauserässä Kataja oli paikoin vaikeuksissa Tähden rohkean hyökkäyspelin kanssa. Kotijoukkue oli kuitenkin piirun verran vahvempi ja vei ensimmäisen erän nimiinsä.

Toisessa erässä Tähti syötti ja hyökkäsi vahvasti. Kataja ei löytänyt keinoja Tähden sammuttamiseen, ja vierasjoukkue vei erän näytöstyyliin venyttäen samalla ottelun kolmanteen erään. Tässä vaiheessa Kataja palasi kuskin paikalle, ja se otti heti kolmannen erän alkuun 5-0-johdon. Tähti nousi vielä mukaan taistelemaan ottelun voitosta, mutta aivan päätyyn asti kiri ei kantanut. Tähdelle avauspelistä niukka 1–2 (23–25, 25–12, 9–15) –tappio.

Toisessa ottelussa verkon toiselle puolelle asettui Naarasleijonat Helsingistä. Paperilla katsottuna vastus koveni huomattavasti, sillä NALE:n riveistä löytyi kolme liigapelaajaa. Tähti ei tästä kuitenkaan häkeltynyt, vaan jatkoi jo ensimmäisessä pelissä nähtyä rohkeaa pelaamista. Avauserän alun jälkeen Tähti meni menojaan, ja yllätti nimekkään vastustajan.

Toinen erä etenikin sitten päinvastoin. Erätappiosta sisuuntunut NALE vei peliä erän alun jälkeen, eikä antanut Tähdelle paljoakaan mahdollisuuksia. Kolmannen erän Tähti aloitti pirteästi, ja NALE sortui lukuisiin virheisiin. Tähden johtaessa 7-3 voimasuhteet kääntyivät, ja tuloksena oli Tähden tappio tiukoin lukemin 1–2 (25–20, 16–25, 12–15).

Kolmannen ja päivän viimeisen ottelun Tähti pelasi Rovaniemeltä saapunutta Woman Volleyta vastaan. Tälläkin kertaa vastustajan kokoonpanossa oli liigaringin pelaajia, joten ilmaiseksi ei ollut tarjolla mitään. Ensimmäinen erä eteni tasaisesti aina loppupuolelle saakka, mutta WoVo vei viimeiset seitsemän palloa lukemin 6-1 ja samalla erävoiton nimiinsä.

Toisessa erässä Tähti oli vielä puolenvälin jälkeen 18–15-johdossa, mutta vastustajan kovuus nousi isoon rooliin erän loppuhetkillä. Lopputuloksena Tähden päivän kolmas tappio numeroin 0–2 (19–25, 20–25). Kivikovassa A-poolissa säilyivät lopulta WoVo ja Kataja, B-pooliin putosivat NALE ja Tähti.

”Masku haastettiin tosi hyvin ja peli oli voitettavissa. Vastaanotto takkuili parissa erässä, yhdessä se oli vähän parempi. NALE-pelissä vastaanotto parani vähän, sekin olisi voinut mennä kuinka päin vaan. Näistä kahdesta joukkueesta ei olla kaukana. Viimeisessä pelissä WoVo oli vahva, ei ollut realistista mahdollisuutta voittaa. Vaihtopenkiltä löytyi liigapassari siinä vaiheessa, kun pelattiin erä- ja otteluvoitosta. Kierrätettiin tässä pelissä kokoonpanoa jo huomista kakkossarjapeliä ajatellen. Positiivista oli hyökkäyspelin rohkeus tänään jokaisessa pelissä. Hyvä reissu kaiken kaikkiaan, nähtiin missä mennään. Kaksi erävoittoa tässä poolissa on aina kova suoritus” analysoi Tähden valmentaja Jari Marjakoski.

Kakkossarjan voittoputki jatkuu

Lauantain pitkän turnauspäivän jälkeen Tähti pelasi 2-sarjaottelun kotona Parkkivuoressa. Vieraaksi saapui TEAM AK Alahärmästä. Kyseessä oli lohkon kärkikamppailu, sillä kumpikaan joukkue ei ollut menettänyt sarjapisteitä ensimmäisissä otteluissa.

Ottelun alku oli tasainen, ja Tähden pelissä näkyi eilinen turnaus. Vierasjoukkue tarjosi shokkihoitoa heti alkuun, kun se johti ensimmäistä erää 6–0. Tässä vaiheessa Tähti heräsi peliin mukaan, ja alkoi kuroa eroa kiinni pallo kerrallaan. Kotijoukkue syötti ässiä, hyökkäsi palloa kenttään ja nappasi muutaman torjunnankin. Tähti johti erää jo 16–11, mutta AK aloitti väkevän nousun. Vieraat näyttivät jo vievän erän, mutta niin vain Tähti kampesi itsensä tasoihin ja lopulta erävoittoon jatkopalloilla.

Toinen erä eteni alkuun tasaisesti, mutta puolessavälissä AK löysi tyhjiä paikkoja Tähden kentästä ja johti jo 20–14. Kovissa peleissä edellisenä päivänä marinoitunut punakone näytti kuitenkin, ettei se antaudu taistelutta. Tähti aloitti hurjan kirin, ja erä venyi jälleen jatkopalloille. Lopulta kaksikko Ada Aronen ja Emilia Marjakoski teki kolme peräkkäistä pistettä ja 68 katsojaa pääsi kahvitauolle Tähden johtaessa 2–0.

Kolmas erä eteni tasaisissa merkeissä. AK oli kuitenkin lopussa terävämpi, eikä Tähdeltä löytynyt enää paukkuja kahden edellisen erän tapaan. Tähti teki erään muutaman virheen AK:ta enemmän, ja se kostautui erätappiona.

Neljännen erän alkua hallitsi vierasjoukkue, ja hätäisimmät ehtivät jo varautua viiden erän jännitysnäytelmään. Erä ehti kuitenkin vanhentua vain puoliväliin, jolloin Tähti löi AK:n suuhun koko säkillisen vehnäjauhoja Arosen ja Venla Vesalan johdolla. AK ei pystynyt virittämään loppukiriä, joten Tähdelle kovan taistelun jälkeen maukas 3–1 (26–24, 29-27, 19–25, 25–18) –voitto.

Pistetilaston kärjen muodostivat Aronen (20/+12), Helmi Parviainen (15/+8) ja Marjakoski (15/+6). Myös Tähden keskitorjujat Soili Kalliokoski (10/+9) ja Jenni Uuttera (6/+2) olivat mainiolla pelipäällä. Parhaina pelaajina Retsin raati palkitsi Tähdeltä useita huippupuolustuksia poimineen libero Salla Jatkolan ja Team AK:lta 14 pistettä tehtailleen Julia Rantalan.

”Ennakkoon oli tiedossa, että vastassa on liikkuva ja hyvin puolustava joukkue. Vastustaja pelasikin todella hyvin ja vähillä virheillä, AK teki parikymmentä virhettä meitä vähemmän. Vastaanotossa oli edelleen vaikeuksia, mutta syöttöpeli toimi. Torjuntapeliin olen oikein tyytyväinen, otettiin yhdeksän tappotorjuntaa. Hieman saattoi painaa jaloissa eilen pelatut kahdeksan erää ja Maskun matka, mutta toisaalta AK:llakin oli nelieräinen sarjapeli edellisenä päivänä” mietti valmentaja Marjakoski ottelun jälkeen.

Tähden väreissä viikonloppuna edustivat Arosen, Marjakosken, Parviaisen, Vesalan, Kalliokosken, Uutteran ja Jatkolan lisäksi Emma Änäkkälä, Liisa Soimasuo, Laura Yläjärvi, Milja Salonen, Sanna Ojala ja Henna Metsälä. Seuraavan kerran Tähden naiset pelaavat tulevana sunnuntaina Vaasassa Kiisto 2:n vieraana ja kotona Parkkivuoressa naislentopalloa tarjoillaan 27.10, jolloin vastaan saapuu Laihian Luja. Lokakuuhun mahtuu näiden lisäksi vielä Suomen Cupin puolivälierä LiigaPlokia vastaan Parkkivuoressa 29.10.

Tähti vaikeuksien kautta voittoon Vaasassa

Tähden naiset matkasivat sunnuntaina vierasotteluun Vaasan Kiiston 2-joukkuetta vastaan. Ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Tähti oli voittanut kaikki neljä otteluaan, Kiiston saldo oli kolmesta ottelusta yksi voitto ja kaksi tappiota.

Tähti otti johtoaseman heti ottelun alussa, kun emäntäjoukkue Kiisto teki sekä omat että Tähden pisteet. Puolimatkan krouvissa peli kuitenkin tasoittui, ja ratkaiseva ero syntyi vasta erän lopussa. Tilanteessa 23–23 Tähti otti aikalisän ja nappasi seuraavat kaksi pistettä voittaen erän.

Toinen erä eteni alkuun tasaisesti, mutta puoleenväliin tultaessa Tähti oli niskan päällä. Loppuerä oli tasainen, mutta Tähden hankkima johtoasema oli riittävän vankka eikä Kiisto pystynyt kirimään ohi.

Kolmannen erän alkuun Tähti nakutti Helmi Parviaisen ja Ada Arosen johdolla tauluun 6–0–johtolukemat. Unelma-alkua seurasi kuitenkin virhesuma, ja Kiisto otti tästä ilon irti. Pallo kerrallaan emännät nousivat tasoihin ja ohi, eikä Tähden työkalupakista löytynyt keinoja Kiiston pysäyttämiseen. Vaasalaiset voittivat erän, ja ottelu sai jatkoa.

Neljännessä erässä näytti pitkään siltä, että Vaasassa mitellään paremmuudesta koko rahalla. Kiisto otti tasaisen alun jälkeen ohjat käsiinsä ja johti vielä tilanteessa 18–11. Tästä alkoi vierasjoukkueen armoton taistelu, ja Tähti kampesi pelin väkisin tasoihin. Erän viimeiset pallot voitti Tähti, ja kolme sarjapistettä matkasivat Mänttä-Vilppulaan lukemin 3–1 (25–23, 25–21, 20–25, 25–23).

”Rehellisesti sanoen tämä oli meiltä kauden heikoin peli. Tosi raju määrä virheitä tehtiin, 43, joista 19 syötöillä. Onneksi vastustaja antoi omilla virheillä tasoitusta. Alla oli syysloma ja hiukan rikkonainen harjoitusviikko, mutta asenne ei silti ollut paras mahdollinen. Keskipeli ei ollut ihan sillä tasolla kuin edellisessä pelissä. Hyvää oli neljännen erän nousu pitkältä takamatkalta voittoon. Saatiin myös osoitus siitä, että rosterista löytyy monipuolisia pelaajia” mietti päävalmentaja Jari Marjakoski.

Tähden tehot tulivat Kiistoa vastaan laidoilta, kun tehotrio Aronen (22/+17), Emilia Marjakoski (14/+5) ja Parviainen (10/+1) vastasivat pitkälti Tähden pisteistä. Kunniamaininnan ansaitsee Milja Salonen, joka pelasi ottelussa keskitorjujana, hakkurina ja myös passarina.

Seuraavan kerran Tähden naiset taistelevat sarjapisteistä kotona Parkkivuoressa 27.10. Laihian Lujaa vastaan. Kotiottelu on luvassa myös 29.10., jolloin vieraaksi saapuu Mestaruusliigaa johtava LiigaPloki Suomen Cupin puolivälieräottelussa.

Tähti murskasi Laihian Lujan

Naisten 2-sarja jatkui sunnuntaina kotiottelulla. Vieraaksi saapui Laihian Luja, joka lähti haastamaan kaikki ottelunsa ilman pistemenetyksiä voittanutta Tähteä.

Ottelun alussa Tähti hermoili pahemman kerran, ja Luja johtikin jo 6–1. Kotijoukkue alkoi kuroa eroa kiinni piste pisteeltä, ja Emilia Marjakosken viisi ässäsyöttöä veivät Tähden muutaman pisteen johtoon. Avauserän lopussa Tähti hurjasteli seitsemän peräkkäistä pistettä, ja se voitti erän selkeästi.

Toinenkin erä alkoi vieraiden komennossa, mutta Soili Kalliokoski ja Ada Aronen hyökkäsivät Tähden mukaan peliin. Myös Venla Vesala onnistui mainiosti ja tilanteessa 21–12 pitkä erätauko näytti koittavan hyvissä ajoin. Luja aloitti kuitenkin mainion kirin, ja Tähden peli sekosi hetkellisesti. Jännitysnäytelmäksi erä muodostui viimeistään siinä vaiheessa, kun Luja selvitti kaksi Tähden eräpalloa. Tähti käytti tilanteessa 24–23 aikalisän ja suoritti vaihdon, minkä jälkeen Helmi Parviainen iski viimeisen naulan Lujan arkkuun.

Kolmannessa erässä vieraiden takki tyhjeni, ja Tähti oli selättänyt kahvitaukoa edeltäneet vaikeudet. Punakone ei tarjonnut vierasjoukkueelle minkäänlaisia mahdollisuuksia, ja läpi ottelun mainiosti kannustanut 92-päinen kotiyleisö sai nauttia Tähden 3–0 (25–14, 25–23, 25–8) -voitosta.

Parhaina pelaajina Retsin raati palkitsi Tähdeltä Marjakosken ja Lujalta mainion pelin pelanneen Mimosa Ketolan. Tilastoissa kovimmat lukemat takoivat Aronen (24/+19), Marjakoski (12/+7) ja Parviainen (7/+3). Passarina pelannut vasta C-ikäinen Liisa Soimasuo ruokki hyökkääjiä hyvällä passipelillä.

”Olen tyytyväinen peliin. Asenne oli selkeästi parempi kuin edellispelissä, ja paketti pysyi kasassa lähes koko ajan. Toisen erän rotaatiovirheetkään eivät kaataneet peliä. Kokonaisuudessaan virhemäärä pieneni huomattavasti, esimerkiksi vastaanottovirheitä tuli vain neljä. Tunnelma joukkueessa oli selkeä, keskittyminen peliin oli hyvällä tasolla ja yritystä oli kentällä” totesi päävalmentaja Jari Marjakoski ottelun jälkeen.

Tähti jatkaa lohkonsa kärjessä puhtaalla pelillä. Lähin haastaja Vehniän Wartti on yhdeksän pistettä jäljessä, tosin pelattuja otteluitakin sillä on kaksi vähemmän. Seuraavat sarjapisteet ovat jaossa tiistaina 5.11. Jyväskylässä, mutta seuraava kotiottelu pelataan jo tiistaina 29.10. Kyseessä on kivikova Suomen Cupin puolivälierä, ja Parkkivuoren hornankattilaan saapuu LiigaPloki Pihtiputaalta.

Tähden naiset haastoivat LiigaPlokin Suomen Cupissa

Tiistaina Parkkivuoreen saapui ehkä kauden kovin vastustaja, kun Tähden naiset saivat vastaansa kaikki kahdeksan liigaotteluaan voittaneen LiigaPlokin Pihtiputaalta. Vaikka Ploki jätti ulkomaalaisvahvistukset kotiin, oli rosterissa mukana toinen toistaan kovempia pelinaisia.

Ensimmäinen erä meni Tähdeltä osin jännittäessä, mutta hienoja hetkiä nähtiin alusta lähtien. Plokin Pilvi Kettusen kova syöttö rikkoi Tähden pelin, mutta erän näyttävimmän suorituksen teki kotijoukkueen Ada Aronen. Aronen sai nappipassin nelospaikalle, ja pääsi täräyttämään pallon kenttään noin neljään metriin. Erävoitto meni lopulta selvin numeroin vierasjoukkueelle.

Toisen erän alku oli juuri sellainen, mitä voi olettaa kun vastakkain ovat liiga- ja kakkossarjajoukkue. Ploki paineli kuuden pisteen johtoon, mutta Tähti löysi huiman vaihteen peliinsä ennen erän puoliväliä. Kotijoukkue teki omia pisteitä hyökkäyksillä ja nappasi muutaman makean torjunnan. Ploki pakotettiin aikalisälle sallitut kaksi kertaa, mutta aivan loppuun asti hurmos ei kantanut vaan Ploki vei toisen erän jännittävien vaiheiden jälkeen.

Kolmanteen erään Ploki otti kentälle maajoukkuepelaaja Salla Karhun, ja Tähdeltä ei löytynyt enää paukkuja liigan kakkospaikalla majailevan vierasjoukkueen haastamiseen. Ploki vei kovan perustasonsa ansiosta erän nimiinsä ja voitti ottelun 3–0 (25–11, 25–21, 25–14) edeten samalla Suomen Cupin välieriin. Parhaina pelaajina otteluisäntä Mänttä-Vilppulan kaupunki palkitsi Tähdeltä Arosen ja Plokilta yleispelaaja Vilma Ruuskan. 

”Vähän kaipailin, että tehdään huolellisia perussuorituksia, ja pääasiassa se toimikin ihan hyvin. Naapurilla oli nuoria, hyviä tyttöjä vastassa ja pelata kuitenkin piti. Ottelutapahtuma oli ihan jees, katsojatkin lämpesivät loppua kohden hienosti” mietiskeli LiigaPlokin päävalmentajan pestiä hoitanut Mikko Pesonen lehdistötilaisuudessa.

”Lopputulos oli ennakkoon aika lailla tiedossa. Olen aika tyytyväinen, kun alun jännittämisen ja ehkä liiallisen vastustajan kunnioittamisen jälkeen uskallettiin ruveta lyömään ja pystyttiin pääpiirteittäin pelaamaan omalla tasolla. Hieno tapahtuma ja hyvä päästä pelaamaan huippuluokan vastustajia vastaan” totesi puolestaan Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski.

”Alkuun jännitti aika paljon, kun ei oikein tiennyt mitä tästä tulee. Siitä se sitten lähti rullaamaan, päästiin pelaamaan niin kuin normaalisti treeneissäkin tehdään” kommentoi Plokin yleispelaaja Ruuska.

”Oli jännä päästä pelaamaan, koska ei oikein tiedetty minkälaista tulee. Oli sanottu alusta asti, että tulee kovaa pystylyöntiä ja pitää olla hereillä puolustuksessa. Kun jännitys saatiin pois, niin peli alkoi sujumaan normitasolla” analysoi Tähden hakkuri Aronen.

Tähti järjesti Parkkivuoressa loistavan tapahtuman. Noin 150 katsojaa eli mukana pelin käänteissä, ja Pihtiputaaltakin oli paikalla muutamia innokkaita kannattajia. Yleisö sai todistaa useita hienoja palloralleja ja näyttäviä hyökkäyksiä, eikä peli jättänyt ketään kylmäksi. Tähden osalta pelit jatkuvat 5.11. Jyväskylässä ja kotiluolaan päästään taas 10.11.

A-tytöille isoja voittoja ja poolinousu

Tähden A-tyttöjen B-pooliturnaus pelattiin lauantaina Nurmijärvellä. Tähden lisäksi mukana olivat emäntäjoukkue Naarasleijonat, LP Vampula Huittisista ja helsinkiläisjoukkue Puma Volley. 

Ensimmäisessä ottelussa Tähteä vastassa oli LP Vampula. Ykkössarjaa pelaava ryhmä herätti Tähden riveissä kunnioitusta liiankin kanssa, ja Vampula meni menojaan avauserässä. 

Toiseen erään Tähti sai unelma-alun. Vampula teki useita virheitä, ja Tähden johtoasema oli suurimmillaan 12 pistettä. Erän loppuun Vampula viritti kevyen kirin, mutta se ei pystynyt murtamaan Tähden rivejä. Numerot tasoittuivat ja peli eteni kolmanteen erään.

Kolmas erä oli tasaista vääntöä, ja ottelun olisi voinut voittaa kumpi tahansa joukkue. Lopulta Tähti löysi tarvittavat tehot koneeseen ja käänsi erän alun takaa-ajoaseman riemukkaaksi 2–1 (13–25, 25–17, 15–12) –voitoksi.

Päivän toisessa koitoksessa verkon toisella puolella oli jo edellisestä turnauksesta tuttu Naarasleijonat. Tähden pelistä hävisi ruokatauolla liike, ja pelistä ei paljoa muisteltavaa jäänyt. NALE oli kovassa iskussa ja laiskasti esiintyneelle Tähdelle selkeä tappio lukemin 0–2 (11–25, 17–25).

Kolmannesta ottelusta Tähti tarvitsi voiton PuMa Volleysta pysyäkseen B-poolissa ja mahdollisuus poolinousuunkin olisi vielä olemassa. PuMa hyökkäsi kovaa, eikä Tähti pystynyt vastaamaan. Avauserä oli vielä puolivälissä Tähden eduksi 14–13, mutta PuMa nakutti yhdeksän peräkkäisen pisteen putken ja voitti erän.

Toisessa erässä vasta 14-vuotias keskitorjuja Laura Yläjärvi löysi yhteisen sävelen passarina pelanneen Emma Änäkkälän kanssa. Useat onnistuneet keskihyökkäykset ja PuMa:n virheet siivittivät Tähden erävoittoon ja edessä oli kolmas erä.

Ratkaisuerä oli lähes täydellinen toisinto Vampula-ottelun vastaavasta. Alussa vei PuMa, mutta loppua kohden Tähti taisteli itsensä väkisin rinnalle ja ohi. Otteluvoitto matkasi Mänttä-Vilppulaan tuloksella 2–1 (17–25, 25–17, 15–12).

”Olen tyytyväinen. Ensimmäisessä pelissä kunnioitettiin vastustajaa liikaa. Vampula teki virheitä, periksi ei annettu ja hyvin pelattiin, vaikka pallo tuli välillä kenttään oman torjunnan yli. Vampulan torjunta oli kova. Ennen toista peliä ruokailu meni pieleen, NALE vei sen aivan pystyyn. Oltiin heikkoja, tehtiin virheitä ja pelaaminen oli laiskaa. Ennen viimeistä peliä pidettiin kova puhuttelu. PuMa ei toimittanut varmaan yhtään helppoa palloa meille vaan aina tuli lyömällä. Kolmannessa erässä pää kesti hyvin, se oli kova taistelu” kertoili päivän kulusta Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski.

Tähti sai jännittää vielä kotimatkalla, onko suuntana A- vai B-pooli. NALE voitti viimeisessä ottelussa Vampulan ja tähteläisten bussissa oli aihetta riemuun. Tulos tarkoitti sitä, että Tähti nousi 35 joukkueen sarjassa neljän parhaan joukkoon. Entistä hienomman tilanteesta tekee se, että nämä neljä joukkuetta mittelevät paremmuudesta kotikylässä 23.11. Helsingissä mukana olivat Yläjärven ja Änäkkälän lisäksi Emilia Marjakoski, Milja Salonen, Salla Jatkola, Helmi Parviainen, Liisa Soimasuo, Ada Aronen ja Jenni Uuttera.

Naisille vakuuttava voitto Jyväskylässä

Naisten 2-sarjajoukkueella oli tiistaina 5.11. ohjelmassa hiukan poikkeuksellinen arki-illan ottelu, kun Tähti matkusti JyväsLentiksen vieraaksi. Tähden ryhmä suuntasi Jyväskylään yhdeksällä pelaajalla käytännössä suoraan koulupäivän päätteeksi.

Ensimmäisessä erässä molemmille joukkueille kertyi useampia pisteputkia, ja peli oli melko virheetöntä molemmin puolin. JyLe johti erää jo 15–12, mutta Tähti oli erän loppupuolella selvästi kuskin paikalla. JyLe selvitti jopa kolme eräpalloa, mutta Tähti kirjautti erän nimiinsä.

Toinen erä oli selkeästi vierasjoukkue Tähden hallintaa. Ada Aronen rokotti JyLe:ä yhdeksällä pisteellä, ja tulitukea tarjosivat Helmi Parviainen, Emilia Marjakoski ja Jenni Uuttera. Vaikka kotijoukkue ei pahemmin virheitä tehnyt, se ei pystynyt Tähden pommitukseen vastaamaan ja erä selvin numeroin vieraille.

Kolmannen erän alku oli tasainen, mutta puolivälissä peliä vei vahvasti JyLe. Ilta näytti jo saavan jatkoa ainakin erän verran, kun emännät johtivat 20–15. Seuraavat 11 palloa olivat kuitenkin Tähdeltä vahvaa suorittamista, ja se vei näistä palloista 10 voittaen erän ja koko ottelun 3–0 (25–22, 25–19, 25–21).

Tähdeltä onnistujia löytyi tasaisesti, ja hyvin toiminut keskipeli tuki tehokasta laituriosastoa. Lohkon kärkijoukkue hyökkäsi palloa JyLe:n kenttään peräti 54 prosentin teholla, mikä on kova lukema naisten peleissä. Hyökkäyspeliä pohjusti tarkka vastaanotto.

”Ollaan tyytyväisiä. Vastustaja pelasi aika virheettömästi ja muutenkin hyvin, mutta oltiin parempia. Oikeastaan melkein kaikki osa-alueet toimivat, mutta vielä on parannettavaakin. JyLe:n pelityyli tuntui sopivan meille hyvin. Tärkeät kolme pistettä otettiin, vaikka aivan täysi kokoonpano ei ollut mukana” pohti Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski.

Syksyn alkulohkon pelit ovat Tähden osalta puolivälissä. Se on voittanut kaikki seitsemän otteluaan ilman pistemenetyksiä, ja johtaa lohkoaan neljällä pisteellä ennen Vehniän Warttia. Seuraavaksi Tähden naiset ovat tulessa sunnuntaina, kun Parkkivuoren superpäivän aloittavassa ottelussa vieraaksi saapuu lohkon kolmantena majaileva Jalasjärven Jalas.

Tähden naisten kurssi vahvasti koilliseen

Tähden naisten viikon toinen ottelu pelattiin sunnuntaina Parkkivuoressa. Vastustajaksi saapui jo tutuksi tullut Jalasjärven Jalas, joka oli voittanut pelaamistaan kuudesta ottelusta kolme.

Tähti sai otteluun väkevän startin, kun se otti heti alkuun 7–2-johdon. Kotijoukkue esitti kontrolloitua lentopalloa ja hyökkäsi tehokkaasti laidoilta, eikä Jalas tahtonut päästä peliin mukaan. Erän loppupuoliskolla vieraiden hyökkäyspeli piristyi, ja Jalas nousi jo kolmen pisteen päähän. Tilanteessa 21–18 vierasjoukkue päästi omilla virheillään Tähden eräpallotilanteeseen, ja Emilia Marjakoski niittasi erän pakettiin.

Toinen erä oli melkoista tähtisadetta. Kotijoukkue Tähti tykitti palloa kenttään molemmilta laidoilta tehokkaasti, ja syöttökin oli varsin painavaa. Jalas ei saanut missään vaiheessa juonesta kiinni, eikä Tähti antanut siimaa turhilla virheillä. Kahvitauolle lähdettiin 2–0-lukemissa.

Kolmannen erän alussa Tähti joutui tiukille. Omia pisteitä ei tahtonut tulla millään, ja emännät pysyivät kuskin paikalla pitkälti Jalaksen virheiden avittamana. Tilanteessa 8–8 Tähti löysi hyökkäyspeliin punaisen langan, ja palloa alkoi painua kenttään myös keskeltä. Pelin ollessa 17–11 Tähden eduksi kentälle otettiin Milja Salonen, joka kiitti vastuusta nopeasti kahdella hyökkäyspisteellä. Erän loppu edettiin tasatahtia, ja 86 katsojaa sai todistaa Tähden kahdeksatta peräkkäistä voittoa.

Loppulukemat kirjattiin lopulta 3–0 (25–18, 25–13, 25–20). Tähden pisteet kertyivät pääasiassa laidoilta hyökänneiden Marjakosken, Helmi Parviaisen ja Ada Arosen tilastosarakkeisiin. Passarina pelannut ja Tähden parhaana palkittu Liisa Soimasuo keräsi kuusi pistettä ilman virheitä. Jalakselta parhaaksi pelaajaksi Retsin raati arvosti 18 pistettä kirjauttaneen Hetafiia Lähteen.

”Odotettiin tiukkaa ja vauhdikasta peliä. Jalas teki aika paljon virheitä ja me taas kohtuullisen vähän. Syöttö-vastaanottopeli oli hyvällä tasolla, ja hyökkäystehotkin olivat hyvät. Varsinkin syöttöpeli on parantunut. Onnistuttiin joukkueena, ja keskittyminen peliin oli myös parempaa kuin muutamassa edellisessä ottelussa. Kokonaisuuteen olen tyytyväinen. Viikon päästä on luvassa taas tiukka peli Korpilahdella” pohti Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski hymynkare suupielessä ottelun jälkeen.

Tähti ei ole hävinnyt kakkossarjassa vielä otteluakaan, ja se jatkaa lohkonsa kärjessä. Seuraavaksi naiset taistelevat sarjapisteistä Korpilahdella Pyrintöä vastaan 17.11. Kotiotteluita on luvassa tuplaviikonlopun verran 23.–24.11. Ensin pelataan lauantaina A-tyttöjen SM-sarjaturnaus Mäntässä ja sunnuntaina on luvassa lohkon kärkikamppailu, kun Parkkivuoreen saapuu lohkokakkonen Vehniän Wartti.

Tähti joutui koville Korpilahdella

Vilppulan Tähden naiset kohtasivat sunnuntaina vierasottelussa Korpilahden Pyrinnön. Lohkokärki Tähti ei ollut menettänyt sarjassa vielä pistettäkään, Pyrinnön sijainti on sarjan keskikastissa. 

Ensimmäinen erä oli vierasjoukkueen täydellinen näytös. Tähden pelissä onnistui kaikki, eikä se jättänyt Pyrinnölle minkäänlaisia saumoja taistella erävoitosta 

Tähti aloitti toisen erän kahdella peräkkäisellä pisteellä, mutta sitten alkoivat vaikeudet. Pyrintö pääsi peliin mukaan, ja Tähti tehtaili sekä omat että vastustajan pisteet. Emännät saivat erän loppua kohden hyökkäyspelinsä toimimaan tehokkaasti, eikä Tähti pystynyt murtamaan Pyrinnön uhrautuvaa kenttäpuolustusta.

Kolmannessa erässä Tähden omat pisteet olivat tiukassa, mutta Pyrintö piti vieraita pystyssä useilla virheillä. Puolessa välissä erää Tähti sai juonesta kiinni, ja se hätyytteli kotijoukkuetta parhaimmillaan pisteen päässä. Erän lopussa Pyrintö oli kuitenkin terävämpi, ja aiheutti toisella erävoitolla Tähdelle kauden ensimmäisen pistemenetyksen.

Neljännen erän alussa Tähti karkasi nopeasti johtoon Pyrinnön virheiden avittamana. Tilanne tasoittui kotijoukkueen muutamalla peräkkäisellä onnistumisella, kunnes Tähden johtaessa 11-10 syöttövuoroon asteli hakkuri Ada Aronen. Yhdeksän syötön putki katkaisi Pyrinnön selkärangan, ja erän loppu oli kosmetiikkaa. 

Viidenteen ja ratkaisevaan erään lähdettiin tasaisesti, mutta alun jälkeen Tähti nappasi ohjat käsiinsä. Pyrintö nousi vielä pisteen päähän, mutta emäntien virheet ratkaisivat ottelun. Tähden tappiosarakkeeseen ei tullut merkintöjä 3–2 (25–10, 20–25, 22–25, 25-16, 15–12) –voiton myötä. Arosen lisäksi maininnan ansaitsee Helmi Parviainen, joka tehtaili komeat 15 pistettä.

”Tunteet on vähän ristiriitaiset. Kolmea pinnaa haettiin, mutta toisaalta nousu tappioasemasta voittoon oli hyvä juttu. Pyrinnöllä oli pari kovaa lyöjää ja se puolusti älyttömän sitkeästi, välillä tuntui että mikään hyökkäys ei jäänyt kenttään ja meillä meni ehkä vähän usko hetkittäin. Meidän pelissä syöttö-vastaanotto toimi aika hyvin, ja muutama napakka keskihyökkäys tuli. Viikon päästä on taas tärkeä peli” tuumi Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski

Tähden naiset ovat pelanneet 2-sarjassa yhdeksän ottelua, ja tilillä on yhtä monta voittoa. Seuraavaksi edessä on kärkikamppailu, kun kokenut Vehniän Wartti saapuu Parkkivuoren hornankattilaan tulevana sunnuntaina. Tähdellä on tiedossa täysi viikonloppu, sillä lähes kaikki naisten joukkueen pelaajat taistelevat lauantaina A-tyttöjen SM-sarjan kärkipäätä vastaan lauantaina Mäntässä.

A-tytöille kokemusta kivikovassa A-poolissa

Tähden A-tytöt pelasivat lauantaina SM-sarjan kärkijoukkueita vastaan Mäntän koulukeskuksella. Vierasjoukkueiksi saapuivat nuorten maajoukkueesta koostuva Kuortaneen Lentopallo sekä useita ykkössarjapelaajia sisältävät Maskun Katajan ja Naarasleijonien kokoonpanot.

Ensimmäisessä ottelussa haaste oli ennakko-odotusten mukaan se kovin mahdollinen, eli Kuortane. Juttua kirjoitettaessa se oli 1-sarjassa neljäntenä ja samat pelaajat tulevat pelaamaan liigaotteluita kauden aikana. Tähti oli läpi ottelun totaalisessa kipsissä, ja se joutui toimittamaan verkon yli helppoja palloja. Tämä mahdollisti Kuortaneen huikean kovan pelaamisen, eikä se antanut Tähdelle senttiäkään siimaa. Avauspelistä tuloksena oli Tähden 0–2 (8–25, 12–25)-tappio.

Toiseen otteluun verkon toiselle puolelle asettui helsinkiläinen Naarasleijonat. Vaikka joukkueen terävin kärki olikin Hämeenlinnan liigajoukkueen matkassa, löytyi rosterista silti paljon laatupelaajia. Tähti sai otteluun karmean alun, mutta nousi peliin mukaan. Ensimmäinen erä eteni puolivälin jälkeen kuitenkin NALE.n komennossa, eikä Tähdeltä löytynyt eväitä taisteluun erävoitosta.

Toinen erä noudatteli samaa kaavaa. NALE oli vahva alussa, Tähti kiri lähes tasoihin ja loppupuoli mentiin jälleen vieraiden pillin mukaan. Tähti ei löytänyt riittävästi tehoja kovan vastustajan lyömiseen, joten taululle kirjattiin päivän toinen 0–2 (18–25, 17–25) –tappio.

Kolmas ja viimeinen ottelu tahkottiin Tähden ja Maskun Katajan välillä. Tähti pysyi alussa mainiosti pelissä mukana, mutta lopulta lukuisat virheet ja Katajan vahva hyökkäyspelaaminen olivat emännille liikaa.

Toisesta erästä näytti jo muodostuvan Katajan paraatimarssi, mutta Tähti ei luovuttanut 1–10-tappioasemassa. Piste kerrallaan kotijoukkue kuroi eroa kiinni, ja erä sai aivan uuden alun Tähden päästyä kahden pisteen päähän (16–18). Kataja teki erässä kaikki loput pisteet, joista virheillä kaksi Tähdelle. 

0–2 (20–25, 18–25) –tappio sinetöi Tähden putoamisen B-pooliin. Sijoitus sarjassa on kuitenkin lähtökohtiin nähden erinomainen, sillä kymmenestä pelaajasta vasta viisi on saavuttanut A-juniori-iän. Joukkueen nuorimpiin pelaajiin kuuluva C-ikäinen Laura Yläjärvi urakoi vahvan turnauspäivän, ja ensimmäistä vuotta A-juniorina viettävä Salla Jatkola onnistui hienosti liberon tontilla.

”Kunnioitettiin vastustajaa liikaa joka pelissä, nöyristeltiin ihan turhaan. Tehtiin paljon syöttövirheitä, vastaanotto oli kohtuullisen hyvää koko päivän. Iso pyörä ei lähtenyt meidän pelissä pyörimään, toki vastustajat oli kovia. Lähtökohtaisesti oltiin altavastaajia, se ehkä heijastui tekemiseen. Näissä peleissä ei voi antaa helppoja palloja, ne tulevat kahtasataa takaisin. Kokoonpanosta löytyi monipuolisuutta” analysoi Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski.

Seuraava A-tyttöjen turnaus pelataan 25.1. mitä todennäköisimmin Salossa. Lauantain kotiturnauksessa olivat Yläjärven ja Jatkolan lisäksi mukana Emma Änäkkälä, Helmi Parviainen, Jenni Uuttera, Soili Kalliokoski, Milja Salonen, Ada Aronen, Emilia Marjakoski ja Liisa Soimasuo. 

Naisille voitto tiukan taistelun jälkeen

Tähden tuplaviikonlopun toinen osa pelattiin sunnuntaina Parkkivuoressa, kun naisten 2-sarjaotteluun vastustajaksi saapui lohkokakkonen Vehniän Wartti. Myös Wartilla oli takana kova viikko sen pelattua 2-sarjaa torstaina ja lauantaina.

Ensimmäisen erän alku oli Tähden, mutta Wartti kiri melko nopeasti tasoihin. Tähden pelissä näkyi poikkeuksellisen paljon virheitä, ja kokenut vierasjoukkue pystyi hyödyntämään emäntien heikon hetken. Tähden peli löysi uomiinsa erän loppupuolella, mutta Wartti ei johtoasemasta enää luopunut.

Toista erää hallitsi alusta alkaen kotijoukkue Tähti. Virheet jäivät erätauolle, ja pienet muutokset kokoonpanossa piristivät Tähden peliä. Laiturikaksikko Ada Aronen ja Emilia Marjakoski hyökkäsivät tehokkaasti, eikä Wartin puolelta löytynyt eväitä Tähden lyömiseen.

Kolmannessa erässä Tähden pistetehtailu jäi Arosen varaan, ja Wartti puolestaan hyökkäsi aavistuksen monipuolisemmin sekä keskeltä että laidoista. Tähti oli erävoitossa kiinni aivan loppuun saakka, mutta kotijoukkueen johtaessa 23–21 Wartti löysi hyökkäykseen mukaan laituri Henna Kokkosen. Kokkonen takoi kolme pistettä ja johdatti vieraat erävoittoon.

Neljäs erä oli tasaista vääntöä lähes loppuun asti, mutta Tähti oli päättänyt, ettei se häviä ottelua. Peliin löytyi tarvittavaa laajuutta, ja puolustuspelaaminen oli ajoittain huikeaa katsottavaa. Tähden johtolukemissa 20–19 Parkkivuoren yleisö sai jännittää toden teolla. Seuraavat viisi palloa olivatkin sitten kotijoukkueen näytöstä ja kamppailu venyi viidenteen erään.

Ratkaisuerä alkoi Tähden kannalta surkeissa merkeissä, kun Wartti nakutti taululle 5–1-lukemat. Tähti pääsi kuitenkin peliin mukaan, ja puoltenvaihtoon mennessä tilanne oli tasoittunut. Liekö kenttäpuoliskoilla ollut merkitystä, mutta erän loppupuolella kentällä oli vain yksi joukkue. Tähti onnistui vahvasti hyökkäyspelissä, ja pääsi tuulettamaan 3–2 (21–25, 25–19, 23–25, 25–19, 15–11) –voittoa. 

Parhaina pelaajina raati palkitsi Tähdeltä hurjat pisteet (29) tehtailleen ja ahkerasti puolustaneen Arosen ja Wartilta erityisesti toisen kosketuksen hyökkäyksissä kunnostautuneen passari Katja Kemppaisen. Tähden tehopörssin kärkikaksikkoon nousi myös Marjakoski 19:llä pisteellä. Mainitsemisen arvoisen ottelun pelasi myös yleispelaaja Sanna Ojala, joka sai kunnian hyökätä viidennessä erässä ottelun pakettiin. 

”Wartti tuli peliin kovalla asenteella, sen näki heti. Kaveri puolusti tosi hyvin ja pelasi liikkuvaa lentopalloa. Kokemus näkyi, Wartti rokotti heti jos näki meillä tyhjää tilaa kentällä. Meillä oli pieniä terveysongelmia, ja ekassa erässä tehtiin aika paljon virheitä. Loppua kohti virhemäärä tasaantui. Erien loput poislukien kolmas erä pelattiin hyvin. Viidennen erän nousu oli hyvä, peli olisi voinut kääntyä miten päin vaan. Kokonaisuudessaan vauhdikas ja tapahtumarikas peli, oli paljon pitkiä palloja ja yleisöön menevää lentopalloa” kertoili päävalmentaja Jari Marjakoski iltapäivän tapahtumista.

Tähti on nyt pelannut sarjassa 10 ottelua, eikä ole hävinnyt niistä ainuttakaan. Naisten kausi jatkuu 1.12. vierasottelulla Alahärmässä ja seuraavan kerran Parkkivuoressa mitellään paremmuudesta itsenäisyyspäivänä 6.12., jolloin vieraaksi saapuu Vaasan Kiiston 2-joukkue.

Tähti vakuuttavaan voittoon Alahärmässä

Tähden naisten ohjelmassa oli sunnuntaina vierasottelu Alahärmän Kisaa vastaan. Tähdellä oli alla kymmenen ottelun voittoputki, jota lohkokolmonen Kisa yritti katkaista.

Tähti aloitti ottelun loistavasti, ja vei nimiinsä seitsemän ensimmäistä palloa. Sen jälkeen tahti tasaantui, mutta vieraat eivät päästäneet Kisaa edes lähietäisyydelle.

Toiseen erään Tähti lisäsi kierroksia, ja se karkasi nopeasti 11–2-johtoon Jenni Uutteran syöttövuoron aikana. Alussa hankittu johtoasema piti jälleen, eikä Kisalle jätetty juurikaan mahdollisuuksia.

Kolmannessa erässä Tähteä vastassa oli selvästi piristynyt kotijoukkue. Vääntö oli tasaista, ja molemmille joukkueille osui vuorotellen muutaman pisteen putkia. Erän tasaisuutta kuvaa se, että suurimmillaan toisen joukkueen johto oli vain kolme pistettä. Tähti oli jo lähellä 3–0-voittoa, mutta Kisa kampesi lopussa ohi.

Neljäs erä oli alkua lukuun ottamatta Tähden näytöstä. Pisteitä tehtiin joka puolelta kenttää, ja vieraiden paketti pysyi mainiosti kasassa. Tähti päätti erän kuuden pisteen putkeen, ja voitti ottelun 3–1 (25–17, 25–15, 23–25, 25–16).

Tähden joukkueesta löytyi monta onnistujaa. Laiturikolmikko Ada Aronen, Emilia Marjakoski ja Helmi Parviainen kantoivat päävastuun pistetehtailusta. Passari Liisa Soimasuo pelasi hyvän ottelun, ja myös keskitorjujan paikalla häärivä Uuttera oli pelipäällä.

”Hyvä peli, yksi parhaista tällä kaudella. Varsinkin kaksi ensimmäistä erää pelattiin tosi hienosti. Kolmannessa erässä tehtiin jonkin verran virheitä, ehkä siksi se hävittiin mutta olisi voinut mennä miten päin vaan. Syöttö puri hyvin ja saatiin vastustajalta parhaat tehot pois, samoin torjunta oli tänään hyvää. Parannettavaakin oli, peippejä jäi liikaa kenttään. Molemmat joukkueet puolustivat hyvin, ja tuli pitkiä palloja” tuumi Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski.

Tähden voittoputki venyi jo yhdentoista ottelun mittaiseksi. Kolme pistettä varmistivat Tähdelle vähintään lohkon kakkossijan, vaikka jäljellä on vielä kolme ottelua. Näistä ensimmäinen pelataan itsenäisyyspäivänä 6.12. Parkkivuoressa, ja vastassa on nousujohteisesti pelannut Vaasan Kiiston 2-joukkue.

Tähti varmisti lohkovoiton Parkkivuoressa

Vilppulan Tähden naiset hakivat perjantaina voittoputkelle jatkoa kotiottelussa Vaasan Kiiston 2-joukkuetta vastaan. Tähdellä oli alla 11 ottelua ja saman verran voittoja, Kiiston vastaava saldo oli neljä voittoa ja yhdeksän tappiota.

Tähti vei ensimmäistä erää selvästi, ja Kiiston pelaajien jalat vaikuttivat jääneen bussiin pahemman kerran. Ada Aronen rokotti vieraita hakkurin paikalta peräti 11 pisteen edestä ja tarkat lyönnit olivat myrkkyä Kiistolle. Tähti onnistui myös puolustuspelissä, eikä jättänyt Kiistolle saumoja erävoittoon.

Toisen erän alkupuolella Tähti jatkoi pisteiden tekemistä, mutta se teki niitä myös vastustajalle omilla virheillä. Kiisto johti jo 10–7, mutta puolivälissä erää Tähti oli kirinyt tasoihin onnistuneilla hyökkäyksillä. Erän lopussa Tähden väkivahva laitapeli oli Kiistolle liikaa, ja pienten vaikeuksien jälkeen emännät nappasivat toisenkin erän nimiinsä.

Kahvitauon jälkeen Kiiston vastaanotto- ja puolustuspelaaminen piristyivät entisestään, ja välillä näytti siltä, että vaasalaisia oli kentällä ainakin kahdeksan. Kiiston hakkuri Tia Ala-Kauhaluoma nousi vieraiden hahmoksi erän alussa, ja Tähti oli pakotettu aikalisälle 8–13-tappioasemassa. Aikalisän jälkeen Tähden hakkuri Aronen takoi kolme peräkkäistä pistettä, ja erä sai aivan uuden alun. Kiisto auttoi Tähteä lukuisilla virheillä, ja voittamaan tottunut punakone hyödynsi tämän.

Tähti voitti ottelun 3–0 (25–18, 25–23, 25–20) ja varmisti samalla lohkonsa ykköstilan. Pistepörssin kärkinimet löytyivät tuttuun tapan laidoilta Arosen, Helmi Parviaisen ja Emilia Marjakosken tehoillessa komeita lukemia. Täyden ottelun passarina pelannut Emma Änäkkälä palkittiin Tähden parhaana, ja Kiistolta palkinnon pokkasi Änäkkälän virkasisar Sofia Rosenblad.

”Olen tyytyväinen. Ensimmäinen erä oli meidän hallintaa, jopa selvemmin kuin numeroista näkyy. Toisessa erässä me tehtiin virheitä ja Kiisto ei, mutta silti otettiin erävoitto. Kolmannessa meni päinvastoin, me ei tehty virheitä ja kaveri teki. Kiisto oli kahdessa jälkimmäisessä erässä hyvä ja hyökkäsi laajalla rintamalla, samoin heidän libero (Janika Kaski) oli hyvä. Molemmat joukkueet puolustivat hyvin ja tuli pitkiä palloja. Lohkovoitto oli hyvä asia, voidaan ottaa ehkä vähän rennommin pari viimeistä peliä” mietiskeli Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski.

Syyskaudella Tähti pelaa vielä kaksi ottelua. Ensin se matkustaa sunnuntaina Laihialle ja 15.12. pelataan Parkkivuoressa pikkujoulutunnelmissa. Vastassa on tuolloin JyväsLentis. Kevään pelijärjestelmä menee siten, että ylemmästä 2-sarjasta putoavat joukkueet muodostavat alemman sarjan kanssa kuuden joukkueen lohkoja niin sanottuun noususarjaan. Näiden lohkojen kahdella parhaalla joukkueella on mahdollisuus ilmoittautua ensi kaudella ylempään 2-sarjaan.

Tähti kaatoi Laihian Lujan vieraskentällä

Tähden naisilla oli sunnuntaina edessä viikonlopun toinen ottelu. Perjantaina voitettu kotiottelu oli varmistanut Tähdelle lohkovoiton, Laihian Luja käy tiukkaa kamppailua sijoituksista. Tähti matkasi Laihialle yhdeksän pelaajan kokoonpanolla.

Ottelu eteni alusta alkaen Tähden tahdissa. Se nappasi heti ensimmäisen erän alussa 8–2-johdon eikä Luja päässyt peliin mukaan lainkaan. Tähti pelasi lähes virheettömän erän, ja Helmi Parviaisen toimi johtotähtenä kahdeksalla pisteellä.

Toisessa erässä Tähti karkasi kuskin paikalle Lujan virheillä ja Ada Arosen yhdeksällä pisteellä. Vieraiden johtaessa 15–7 Luja sai hieman juonesta kiinni, ja peli oli tasaisempaa erän loppuun saakka. Tähden hankkima johto kuitenkin piti, ja se voitti myös toisen erän selvin numeroin.

Kolmas erä näytti olevan vain kosmetiikkaa aina siihen asti, kun Tähti johti 17–8. Luja löysi kuitenkin aikalisältä uutta virtaa, ja se alkoi kuroa Tähteä kiinni pallo kerrallaan. Kahta pistettä lähemmäksi se ei kuitenkaan päässyt, ja lopulta kolmannessa erässä hakkurina kahdeksan pistettä takonut Jenni Uuttera niittasi erän ja ottelun pakettiin.

Tähden voittoputki venyi jo kolmeentoista otteluun 3–0 (25–18, 25–18, 25–20)-tuloksella. Tähden parhaana pelaajana palkittiin varsinkin torjuntapelissä loistanut Uuttera.

”Oli helppo pelata, kun lohkovoitto oli varma. Kokeiltiin vähän eri pelipaikkoja. Syöttö ja torjunta oli meiltä tänään hyvää. Hyvät fiilikset jäi varmasti kaikille, vaikka reissu olikin matkoineen vähän raskas. Voittoon ollaan tyytyväisiä” myhäili Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski.

Tähden syyskautta on jäljellä vielä yksi ottelu, joka pelataan JyväsLentistä vastaan Parkkivuoressa tulevana sunnuntaina. Kevään otteluohjelma selvinnee pian syksyn viimeisten otteluiden jälkeen.

Tähti päätti syyskauden murskajaisiin

Tähden naiset ovat kulkeneet läpi syksyn voitosta voittoon. Tähti oli varmistanut lohkovoiton jo hyvissä ajoin ennen viimeisiä otteluita, mutta Parkkivuoreen vieraaksi saapuneella JyväsLentiksellä oli vielä käynnissä tiukka kamppailu lohkon nelossijasta.

Muutaman ensimmäisen pallon haparoinnin jälkeen Tähti nappasi ohjat käsiinsä ja pyöritteli vieraat melkoiseen umpisolmuun. Kova syöttö vei terän JyLe:n hyökkäyspeliltä, eikä se päässyt hyödyntämään tarpeeksi kovimpia lyöjiään.

Toisessa erässä JyväsLentis lahjoitti Tähdelle melkoisen määrän pisteitä omilla virheillä. Emännät ehtivät jo 21–12-johtoon, mutta JyLe viritti uhkaavan loppukirin. Tähti turvautui aikalisään tilanteessa 22–17, ja sen jälkeen erän loppu eteni käsikirjoituksen mukaan.

Erän lopun lento jatkui kolmannessa erässä, ja Tähti takoi lattiaan pallon toisensa jälkeen. JyväsLentis ei pystynyt haastamaan emäntiä millään osa-alueella, ja Tähti jatkoi vahvaa syöttö- ja hyökkäyspelaamista hyydyttäen JyLe:n totaalisesti.

Reilun tunnin jälkeen taululla komeilivat Tähden 3–0 (25–13, 25–18, 25–11) –voittolukemat.

Retsin raati palkitsi parhaina pelaajina Tähden Ada Arosen ja JyLe:n Milla Aallon. Tähden monista onnistujista erityismaininnan ansaitsee seitsemän ässää syöttänyt Helmi Parviainen.

”Vahvaa peruspeliä. Tehtiin aika vähän virheitä ja vastustaja taas vähän enemmän. Syöttö toimi, 17 ässää ja seitsemän virhettä on kolmeen erään tosi hyvä. JyLe syötti kolme ässää, joten isoin ero tuli siellä. Hyökättiin myös hyvillä tehoilla. Keskihyökkäystä jäin kaipaamaan, pelattiin siihen vain viisi passia koko pelissä vaikka paikkoja oli enemmänkin. Onnistuttiin tasaisesti joka osa-alueella, ja oli helppo pelata ilman paineita. Ensi viikolla alkaa joululoma ja valmistautuminen kevään haasteisiin” pohti Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski.

Tähti ansaitsee kiitettävän arvosanan kuluneesta syksystä. 14 ottelua ja yhtä monta voittoa on kova suoritus, mutta liikaan tyytyväisyyteen ei ole varaa. Pelit kovenevat keväällä, kun ylemmästä 2-sarjasta putoaa joukkueita mukaan taisteluun ensi kauden sarjapaikoista. Otteluohjelmat ovat vielä auki.

Tähti avasi kevään kotivoitolla

Tähden naiset aloittivat kevään noususarjan kotiottelulla JyväsLentistä vastaan. Tähti pelasi lähes täydellä kokoonpanolla, Jyväslentis sai mukaan seitsemän pelaajaa.

Ensimmäinen erä eteni tasaisesti, ja yli kuukauden ottelutauko näkyi Tähden otteissa. Kotijoukkue piti JyväsLentistä pelissä omilla virheillä, mutta loppujen lopuksi Tähti onnistui nykäisemään muutaman pisteen eron ja nappasi avauserän voiton.

Toisessa erässä pieni jännitys oli poissa, ja Tähden peli oli hyvää jokaisella osa-alueella. Hyökkäyksiin löytyi hieman lisää monipuolisuutta, eikä JyväsLentis pystynyt Tähteä pysäyttämään vaikka se saikin lopussa pienen kirin aikaiseksi. Kahvitauolle lähdettiin emäntien 2–0-johdossa.

Tähti aloitti kolmannen erän takomalla taululle 5–0-lukemat ja määritteli erän suunnan välittömästi. JyväsLentis sinnitteli vielä 13–18-lukemiin saakka, mutta tässä vaiheessa tehdyt kolme virhettä katkaisivat selkärangan lopullisesti. Kolme viimeistä Tähden pistettä tehtailivat vuorotellen laiturit Emilia Marjakoski, Helmi Parviainen ja Ada Aronen. 

Tähti voitti kevään ensimmäisen ottelunsa komeasti 3–0 (25–22, 25–17, 25–16). Kovimmat pistemäärät kirjattiin Aroselle (18), Marjakoskelle (11) ja Parviaiselle (8). Passari Emma Änäkkälä pelasi kelpo ottelun ja innostui itsekin jujuttamaan useamman pisteen.

”Alussa oli ilmassa pientä jännitystä ja peli oli vähän laiskaa, toki alla oli pitkä pelitauko. Nopeasti se siitä kuitenkin parani ja kaikki pelasivat tasaisen hyvin. Pelirohkeuttakin löytyi välillä hyvin. Tehtiin vähän liikaa virheitä (22). JyLe oli liikkeellä pienellä porukalla, mutta taisteli ja pelasi ihan hyvin. Vastustaja iski heti, jos vähänkään nukahdettiin. Pää kesti taas hienosti, ja olen tyytyväinen voittoon ja kolmeen sarjapisteeseen” pohdiskeli Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski ottelun jälkeen.  

Voitto oli Tähdelle 2-sarjassa 15. perättäinen. Kevääksi syksyn pisteet nollattiin, ja taistelu kärkisijoista alkoi alusta. Seuraavaksi Tähden ohjelmassa on A-tyttöjen B-pooliturnaus Salossa lauantaina ja 2-sarja jatkuu sunnuntaina kotiottelulla Ylöjärven Ryhtiä vastaan.

Tähden naisilla erinomainen tuplaviikonloppu

Tähden naiset pääsivät nauttimaan lentopallosta tuplaviikonlopussa, johon sisältyi ensin lauantaina A-tyttöjen B-pooliturnaus Salossa ja sunnuntaina 2-sarjaottelu kotona Parkkivuoressa. Lauantaina vastassa olivat turnausta emännöinyt LP Viesti, kauden mittaan jo tutuksi tullut Naarasleijonat sekä Soinin Tiikerit. Sunnuntain peliin vieraaksi saapui Ylöjärven Ryhti, joka pudotti Tähden viime keväänä ulos ylemmästä 2-sarjasta.

Tähti aloitti urakkaviikonlopun matkustamalla Saloon jo perjantaina. Hyvin nukutun yön ja rauhallisen aamun jälkeen avausottelussa verkon toiselle puolelle asettui Naarasleijonat, jonka ykkösnimi oli liigassa mukavasti peliaikaa saanut Roosa Heikkiniemi. Tähti pelasi ottelun alun erinomaisesti, ja johti vielä ensimmäisen erän puolivälissä. NaLe sai kuitenkin pelinsä kasaan, ja tilanteen ollessa 22–22 takoi Heikkiniemi kolme pistettä.

Toiseen erään Tähti sai tahmean alun, mutta sen jälkeen alkoi hakkuri Ada Arosen show. Aronen takoi seitsemän pistettä, ja pelin muidenkin osa-alueiden toimiessa Tähti nappasi erävoiton ja venytti ottelun ratkaisun kolmanteen erään. Siihen Tähti sai vahvan alun, mutta 10–7-johtoasemassa sattuneet virheet veivät erän lopulta jatkopalloille. Lopussa kovempi oli Tähti, ja tuloksena oli riemukas 2–1-voitto.

Toisessa ottelussa vastassa oli LP Viesti, joka pelaa lähes samalla kokoonpanolla 1-sarjaa. Emännät osoittivatkin kovuutensa, ja varsinkin kaksikko Teija Vuorenmaa-Arita Ternava oli Tähdelle miltei mahdoton pideltävä. Ensimmäinen erä oli vielä suhteellisen tasaista vääntöä, mutta toisessa erässä Viesti vei peliä mennen tullen. Tähden onnistumiset jäivät yksittäisiksi, ja historiankirjoihin merkittiin 0–2-tappio.

Päivän viimeisessä ottelussa Soinin Tiikereitä vastaan nähtiin jälleen tasainen taistelu. Tähti hallitsi ensimmäistä erää, eikä Tiikerit johtanut sitä kertaakaan. Tähden parhaimmillaan jo kuuden pisteen johto kutistui lopussa hieman, mutta Tiikereiden kiri ei riittänyt erävoittoon asti. 

Toinen erä eteni tasaisesti, ja ero joukkueiden välille saatiin vasta erän lopulla Tiikereiden johtaessa 24–21. Tähti pääsi lähelle kahden pisteen ansiosta, mutta aivan päätyyn asti se ei ehtinyt ja edessä odotti kolmas erä.

Ratkaisuerän alku meni vahvasti Tiikereiden komennossa, mutta Tähti onnistui nousemaan 5–8-tappioasemasta Jenni Uutteran syöttövuorolla 11–8-johtoon. Tähden vauhti ei hyytynyt lopussa, ja se voitti erän 15–9 ja koko ottelun 2–1. Sijoitus turnauksessa oli lopulta toinen.

”NaLe:a vastaan kolmas kerta sanoi toden, kaksi kertaa oltiin heille hävitty. Tasainen peli, olisi voinut mennä miten päin vaan. Vastustaja oli pitkälti kahden pelaajan (Heikkiniemi ja Sanni Vallin) varassa. Viestin kanssa eka erä oli oikein hyvä, mutta peli kaatui syöttövirheisiin. Kaveri löi torjunnasta yli, joten mahdollisuuksia ei hirveästi ollut. Toisessa erässä selkäranka vähän katkesi, ja ajatukset oli jo seuraavassa pelissä. Soini-pelistä tiedettiin odottaa tasaista. Se lähti hyvin käyntiin ja omia virheitä ei tullut paljoa. Kovasti yritettiin voittaa toisessa erässä, mutta meni kuitenkin kolmeen. Ratkaisupaikoissa kaveri teki virheitä, mutta kumpi vaan olis voinut voittaa. Liike ja vastaanotto toimi meillä hyvin koko päivän” kertasi Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski.

A-tyttöjen kausi jatkuu seuraavaksi välierillä. Turnauksessa Tähteä haastavat Liedon Parman FireStar-joukkue, Nurmon Jymyn TR-joukkue ja LP Vampula. Välieräturnauksen kaksi parasta lunastaa paikan kahdeksan joukkueen SM-lopputurnaukseen.

Sunnuntain naisten peliin Tähti lähti raskaan matkustuksen ja kahdeksan pelatun erän valmistautumisella. Vastustaja Ylöjärven Ryhti oli pelannut syksyn ylempää 2-sarjaa, joten ennakoitavissa oli tasainen vääntö.

Ennakko-odotukset murenivat kuitenkin nopeasti. Ottelu oli alusta lähtien Tähden ilotulitusta, eikä edellispäivän turnaus näkynyt ulospäin ainakaan väsymyksenä. Kotijoukkue paukutti Ryhdin kenttään hyökkäyksiä ja ässäsyöttöjä, eikä Ryhti saanut peliään toimimaan lainkaan. 

Tähti pääsi hyvän vastaanottopelin ansiosta käyttämään hyökkäyksessä myös keskitorjujina pelanneita Laura Yläjärveä ja Milja Salosta, jotka nakuttivat palloa kenttään kovalla prosentilla. Laiturikolmikko Aronen-Emilia Marjakoski-Helmi Parviainen onnistui myös mainiosti Emma Änäkkälän passeista. Vastaanottavana liberona pelannut Salla Jatkola oli mainiolla pelipäällä ja nosti Ryhdin syötöt tarkasti ylös. 

Tähti nappasi 2-sarjassa jo 16. peräkkäisen voiton lukemin 3–0 (25–10, 25–13, 25–9). Parhaina pelaajina Retsin raati palkitsi Tähdeltä Salosen ja Ryhdiltä passari Veera Olkkosen. Vierasjoukkueelta mainittakoon myös yleispelaaja Viivi Huurne, joka suoritti ottelun näyttävimmät puolustukset.

”Vähän oli pelko, että eilinen painaa jaloissa mutta ei se ainakaan näkynyt. Kaikki onnistui, oli tasaisen hyvä suoritus. Ihan kauden parhaita pelejä. Erityisesti liike oli tosi hyvää ja vastaanotto toimi. Pahalla syötöllä saatiin kaverin hyökkäystehot pois. Olen erittäin tyytyväinen koko viikonloppuun” kiteytti Jari Marjakoski sunnuntain tunnelmia.

Naisten kausi jatkuu tulevana sunnuntaina vierasottelulla Pihtiputaan Plokia vastaan. Seuraava kotiottelu on luvassa 9.2., jolloin vieraaksi saapuu Korpilahden Pyrintö. Tähden pelaajista onnistuivat viikonloppuna kaikki, ja seuran värejä kantoivat mainittujen lisäksi Venla Vesala, Henna Metsälä ja Soili Kalliokoski.

Tähti taisteli voiton Plokista

Vilppulan Tähden nuoret naiset kohtasivat sunnuntaina vieraskentällä Pihtiputaan Plokin, joka pelasi syyskauden ylempää 2-sarjaa. 

Ensimmäistä erää vei kotijoukkue. Tähti ei saanut millään tehtyä itse pisteitä, kunnes se pääsi peliin mukaan erän puolivälissä. Kiri toi vieraat parhaimmillaan pisteen päähän, mutta alun 2–10-tappioasema oli liikaa. Kaksi ensimmäistä eräpalloa Tähti selvitti, mutta kolmannessa Ploki ratkaisi erän.

Toisen erän alkupuoliskolla Tähti jatkoi siitä, mihin se oli edellisessä erässä jäänyt. Muutaman Plokin virheen avittamana Tähti johti jo 12–6, mutta päästi emännät lähes rinnalle. Seuraava pisteputki merkittiin Tähdelle, ja jälleen Ploki kiri tasoihin. Plokille tarjottiin jopa eräpalloa, jonka Tähti selvitti ja voitti erän jatkopalloilla.

Kolmas erä eteni tasaisesti alusta loppuun. Tähti johti muutamalla pisteellä puolivälissä, mutta Ploki taisteli tasoihin ja jälleen eräpallotilanteeseen 25–24. Tähti ei tästä häkeltynyt, vaan voitti seuraavat kolme palloa varmistaen samalla yhden sarjapisteen.

Neljänteen erään Ploki sai salama-alun, ja karkasi 5–1-johtoon. Emännät kuitenkin alkoivat tehdä pisteitä myös Tähdelle, ja lukuisien virheiden seurauksena vierasjoukkue nousi vahvasti kuskin paikalle. Plokin selkäranka katkesi erän puolenvälin tienoilla, ja Tähti pääsi juhlimaan arvokasta voittoa.

Tähti ryösti Pihtiputaalta kolme sarjapistettä lukemin 3–1 (22–25, 26–24, 27–25, 25–16). Ada Aronen ja Helmi Parviainen kirjauttivat suurimmat pistemäärät, ja Jenni Uuttera hyökkäsi keskeltä terävästi. Voitto oli Tähdelle 16. perättäinen.

”Oli vaikea peli. Meillä epäonnistui valmistautuminen, en osaa sanoa miksi. Liikettä ei ollut ja viikko sitten hyvin pelannut vastaanotto petti tänään. Ploki oli toki hyvä ja tasainen joukkue, viisi pelaajaa pääsi kymmeneen tai useampaan pisteeseen. Kaveri puolusti myös hyvin ja pelasi pirteästi. Erityisesti Tara Loijaksen syöttöjen kanssa oltiin välillä hukassa. Tiukka taistelu toisessa ja kolmannessa erässä, ja ne käännettiin meille. Voittoon ja sarjapisteisiin olen totta kai tyytyväinen, mutta peliin en” tuumi Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski ottelun jälkeen.

Tähdelle voitto oli erittäin arvokas taistelussa noususta ylempään 2-sarjaan. Ploki hävisi viikonlopun molemmat ottelunsa, ja jäi Tähden taakse sarjataulukon kolmanneksi. Kärkipaikkaa pitää Vehniän Wartti, joka on voittanut kevään neljä ensimmäistä otteluaan. Tähti on lohkon toisella sijalla pelin vähemmän Warttia pelanneena. Tähden kausi jatkuu kotiottelulla sunnuntaina 9.2., jolloin vieraaksi saapuu Korpilahden Pyrintö.

Tähti pyyhki lattiaa Pyrinnöllä

Tähden naiset pelasivat sunnuntaina tärkeistä sarjapisteistä Korpilahden Pyrintöä vastaan Parkkivuoressa. Kotijoukkue sai kokoonpanoonsa uuden nimen, kun vielä C-tytöissä pelaava Naomie Jeger debytoi edustusjoukkueen mukana.

Tähti aloitti ottelun vahvasti ja karkasi nopeasti Pyrinnön tavoittamattomiin. Tilanteessa 12–2 Pyrintö otti muutaman pisteen kiinni, mutta Tähti lisäsi kierroksia eikä jättänyt vieraille paljoakaan muisteltavaa avauserästä.

Toinen erä eteni samalla kaavalla. Tähti syötti vahvasti, ja onnistui mainiosti myös hyökkäyspelissä. Pyrinnön pisteet koostuivat enimmäkseen Tähden virheistä, eikä hieman siipirikkoinen vierasjoukkue päässyt lähellekään erän aikana.

Kolmannen erän alussa Pyrintö sinnitteli hetken kyydissä, kunnes Tähden tykitys alkoi toden teolla. Emännät takoivat pisteitä niin syötöillä kuin hyökkäyksilläkin, ja nappasi lopulta selkeän erä- ja otteluvoiton.

Tähti otti 17. perättäisen voiton lukemin 3–0 (25–14, 25–12, 25–11). Valtaosan pisteistä tekivät jälleen laiturit Ada Aronen (15), Helmi Parviainen (11) ja Emilia Marjakoski (9). Jenni Uuttera tehoili syöttöruudussa ja keräsi seitsemän pistettä. Liberona pelannut Salla Jatkola tuki vastaanottoa useilla hyvillä nostoilla.

”Pyrintö lähti ehkä altavastaajana, kun heillä oli vain 8 pelaajaa. Vastaanotto toimi hyvin, samoin syöttö ja hyökkäys. Kaikki onnistui tasaisesti. Jennillä (Uuttera) oli hyvä syöttöputki, ja Emilia (Marjakoski) löi pari todella kovaa pommia. Naomien (Jeger) debyytti oli myös pirteä, vaikka ei paljon pelannutkaan. Pää kesti hyvin, ei tullut notkahduksia. Kyseessä on kuitenkin tasainen sarja, joten selkeä voitto oli tärkeä asia” analysoi Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski.

Noususarjaa on nyt pelattu joukkueesta riippuen 4–5 ottelua. Lohkon kärjen muodostavat Tähti ja Vehniän Wartti, kuuden pisteen päässä vaanivat Ylöjärven Ryhti ja Pihtiputaan Ploki. Tähden seuraava ottelu on kärkikamppailu tulevana sunnuntaina poikkeuksellisesti klo 18, jolloin vastustajaksi saapuu Wartti.

Tähdelle kauden avaustappio kotisalissa

Parkkivuoren urheilutalolla oli sunnuntaina ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua, kun 2-sarjan noususarjan kärkijoukkueet Vilppulan Tähti ja Vehniän Wartti astelivat kentälle mittelemään paremmuudesta. Tähti oli saanut kokoonpanoon koko kauden sivussa olleen Maria Valkeejärven, Wartti oli liikkeellä hieman vajaalla rosterilla.

Tähdellä oli alusta lähtien vaikeuksia pysyä kokeneen vastustajan kyydissä. Sen omassa pelissä esiintyi hermoilua, joka näkyi ennen kaikkea syöttö- ja hyökkäysvirheinä. Ada Arosen ovelat peipit pitivät Tähden jotenkuten pelissä mukana, mutta Wartti vei erän lopulta melko selkeästi.

Toinen erä eteni tasaisesti lähes loppuun saakka. Aronen jatkoi tehokasta hyökkäyspeliä, ja Jenni Uuttera napsi useampia torjuntoja. Wartin Hanna Liimatainen oli kuitenkin Tähdelle liian vaikea pideltävä, ja vierasjoukkueen kokemus nousi suureen rooliin erän ratkaisuvaiheessa. Pelin ollessa 19–19 Wartti naulasi kahdeksasta pallosta kuusi pistettä voittaen erän.

Kahvitauon jälkeen näytti siltä, että voimasuhteet kääntyivät täysin päälaelleen. Tähdeltä onnistui kolmannen erän alussa kaikki ja hetkessä tilanne oli emäntien eduksi 12–4. Vähitellen Wartti kiri kuitenkin eroa kiinni painavan syötön ja monipuolisen hyökkäyspelin ansiosta. Tähti onnistui lopulta pitämään johtoasemansa, ja räjäytti Parkkivuoren 104-päisen yleisön raikuviin aplodeihin Arosen lyödessä erän pakettiin.

Neljännen erän alku oli melko samanlainen kuin edellisen, mutta pisteet teki Wartti. Tähti toipui vieraiden tarjoamasta sokkihoidosta kohtalaisen hyvin, ja pääsi hätyyttelemään Warttia muutaman pisteen päähän. Tähden peliin sattui jälleen virheitä, eikä se niiden vuoksi päässyt tosissaan taistelemaan erävoitosta. Edes vaihtoruletti ei kotijoukkuetta pelastanut, vaan se hävisi erän ja ottelun selkein lukemin.

Tähden kauden avaustappio kirjattiin eräluvuin 1–3 (21–25, 21–25, 25–23, 19–25). Pistelinkoina häärivät Tähden parhaana palkittu Aronen (25) ja Emilia Marjakoski (17). Wartilta parhaan pelaajan palkinnon pokkasi passari Katja Kemppainen ja toimituksen kunniamaininnan ansaitsee vieraiden libero Mari Tamminen, joka puolusti peliin välillä mahdottomiakin palloja.

”Oltiin vähän kuin täit tervassa, peli ei lähtenyt käyntiin oikein missään vaiheessa. Vastustaja oli toki kova, nostan hattua. Wartti puolusti hyvin. Ei meidän pelissä mikään erityisesti pettänyt, Ada (Aronen), Emilia (Marjakoski) ja liberot (Salla Jatkola ja Henna Metsälä) meiltä onnistujia. Omia virheitä tehtiin 42, noin kovaa joukkuetta vastaan sellaiseen määrään ei ole varaa. Ei vaan löytynyt aseita tänään” mietti Tähden päävalmentaja Jari Marjakoski.

”Hyvä vieraspeli meiltä, haluttiin ehkä ratkaisuhetkillä voittoa enemmän ja koko joukkueelta hieno taistelu tänään. Onnistuttiin joukkueena hyvin ja varmasti ansaittiin voitto lopulta” kommentoi Wartin kapellimestari Mikko Liimatainen.

Tähti putosi tappion myötä lohkossa kakkospaikalle. Kärjessä jatkaa puhtaalla pelillä Wartti. Nousu ylempään 2-sarjaan on täysin Tähden omissa käsissä, sillä lohkokolmonen Ylöjärven Ryhti on kolme pistettä perässä yhtä monta ottelua pelanneena. Neljäntenä Ryhdin kanssa tasapisteissä vaanii Pihtiputaan Ploki, jolla on yksi ottelu enemmän pelattuna.

Seuraavan kerran Tähti taistelee sarjapisteistä 29.2. JyväsLentiksen vieraana. Vieraskiertue jatkuu heti seuraavana päivän Ylöjärvellä, kotona Tähti pelaa viimeistä kertaa tällä kaudella 8.3., jolloin vieraaksi saapuu Pihtiputaan Ploki.

Tähdelle täydet pisteet tuplaviikonlopusta

Naisten 2-sarjassa pelattiin viikonloppuna isoista pisteistä. Nousua ylempään 2-sarjaan jahtaava Tähti matkusti ensin lauantaina Jyväskylään ja heti sunnuntaina Ylöjärvelle.

Jyväskylän vierailu päättyi lyhyeen, sillä kotijoukkueen kuudesta pelaajasta yksi putosi valitettavan loukkaantumisen takia pois jo ensimmäisessä erässä. Tämä tarkoitti sitä, että Tähdelle kirjattiin voitto lukemin 3–0 (25–15, 25–0, 25–0).

Ylöjärvellä oli edessä kauden tähän asti tärkein ottelu. Jopa nousun varmistaminen oli Tähdelle mahdollinen puhtaalla 3-0-voitolla. 

Ensimmäisessä erässä Ryhti näytti, ettei voitto irtoa Siivikkalan koulun salista ilmaiseksi. Tähden suosiollisella avustuksella kotijoukkue paineli 10–3-johtoon, mutta Tähti syttyi pelaamaan ja pääsi jopa eräpallotilanteeseen. Lopussa kovempi oli kuitenkin Ryhti.

Toisenkin erän Ryhti aloitti vielä neljällä perättäisellä pisteellä, mikä sai Tähden vastaamaan hurjalla tulituksella pääasiassa Ada Arosen johdolla. Tähti onnistui vähentämään omia virheitä, ja piti erän kontrollissa loppuun saakka.

Kolmannen erän alku oli Tähden yleispelaajien Emilia Marjakosken ja Helmi Parviaisen näytöstä, loppupuolella passari Emma Änäkkälä löysi keskeltä Laura Yläjärven. Tähti vei erän lopulta kaikin puolin ehjällä esityksellä.

Neljäs erä oli sekin selkeää Tähden hallintaa. Ryhti teki melkoisen määrän virheitä, ja vieraiden hyökkäyspeli tuotti pisteitä niin laidasta kuin keskeltäkin. Tähti johti erän puolivälissä 16-11, takoi loput yhdeksän pistettä putkeen ja ryösti kolme sarjapistettä.

Loppulukemat kirjattiin Tähden eduksi 3–1 (26–28, 25–17, 25–11, 25–11). Kovimmat pisteet kirjauttivat Parviainen (17), Aronen (16), Marjakoski (14) ja Yläjärvi (12). Änäkkälä jakeli passeja monipuolisesti.

“Tehtiin alussa virheitä ja eka erä meni siinä. Saatiin virheitä sitten vähennettyä loppua kohden ja peli parani. Ryhti tuli kovaa ja loistavalla asenteella peliin, mutta jotain tapahtui toisessa erässä ja selkäranka katkesi. Tehtiin pisteitä laajalla rintamalla, laiturit olivat tehokkaita ja keskipeli oli monipuolista. Pää piti taas hyvin, vaikka ensin hävittiinkin tiukka erä. Vastaanottokin toimi. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, vaikka omia virheitä saakin vielä vähentää”, analysoi päävalmentaja Jari Marjakoski.

Sarjatilanne näyttää Tähden osalta erinomaiselta. Yksikin piste tai laskutavasta riippuen yksi tai kaksi erävoittoa varmistavat joka tapauksessa nousun ylempään 2-sarjaan. Ainoa uhkaaja on juurikin Ryhti, jonka olisi voitettava loput ottelunsa ilman erätappioita. Herkullisen tilanteesta tekee myös se, että Tähden seuraava mahdollisuus nousun varmistamiseen on Parkkivuoressa ensi sunnuntaina. Vieraaksi saapuu tuolloin Pihtiputaan Ploki. 

Naisten kotiottelut päättyivät nousujuhliin

Vilppulan Tähden naiset pelasivat kauden viimeisen kotiottelun sunnuntaina Parkkivuoressa Pihtiputaan Plokia vastaan. Tähdellä oli erinomainen mahdollisuus varmistaa nousu ylempään 2-sarjaan, sillä sille riitti kaksi erävoittoa.

Ottelun alku oli vahvasti Tähti-merkkinen, vaikka kolme ensimmäistä syöttöä tuottivat Plokille yhtä monta pistettä. Maria Valkeejärven 11 syötön putkella Plokin vastaanotto hajosi, ja Tähden oli helppo hyökätä tehokkaasti. Erän loppu eteni Tähden pillin mukaan, eikä voittajasta jäänyt epäselvyyttä.

Toinen erä eteni jo tasaisemmin. Erän puolivälissä Plokille osui hyvä vaihe, ja se nousikin pisteen päähän emännistä. Tähti kuitenkin tappoi kirin nopeasti, ja karkasi lopulta selkeään erävoittoon Ada Arosen hyökätessä pallon kenttään. Samalla varmistui sarjanousu.

Kahvitauon jälkeinen kolmas erä olikin sitten silkkaa kosmetiikkaa. Plokin pelistä katosi terä, ja Tähti hyökkäsi kovilla tehoilla. Jenni Uutteran vahva syöttövuoro vei Tähden jo 16–3-johtoon. Tuo johtoasema riitti maaliin asti, vaikka erän loput pisteet menivätkin vieraille 15–9.

Tähti voitti ottelun lopulta selvin 3–0 (25–11, 25–16, 25–18)-lukemin. Pistetilastossa omille lukemilleen ylsi Tähden parhaana palkittu Emilia Marjakoski (18) Arosen (11) ja Uutteran (9) säestäessä vahvasti. Plokilta parhaana pelaajana raati palkitsi Inka Siekkisen. 

”Alku oli hyvä, vaikka tehtiinkin ensin kolme syöttövirhettä. Siitä se sitten parani, ja Plokilta saatiin hyökkäystehoja pois. Kaikki oikeastaan onnistui, Jenni (Uuttera) ja Maria (Valkeejärvi) syöttivät hyvin. Vaihdettiin passaria joka erään, sekin sujui kaikilta hyvin. Pysyttiin omalla tasolla, ei tullut pahoja notkahduksia. Tavoite saavutettiin hyvällä pelillä, ja nyt on helppo lähteä viimeisiin peleihin” kertoili päävalmentaja Jari Marjakoski.

Kakkossarjaa on Tähden osalta jäljellä vielä kahden vierasottelun verran. Nousu ylempään 2-sarjaan on jo varma. Junioripuolella A-tytöillä on edessä välieräturnaus 4.4. ja lopputurnaus 9.–10.5. Kaiken kaikkiaan kauden voi jo nyt sanoa olleen onnistunut.