Otteluraportit

Tasoturnaukset 1.10.2016

C1 joukkue suuntasi sarjakauden avaukseen Lempoisten koululle Lempäälään.
Avausvastustaja oli VaLePa Legasy. Alku oli meille tahmea, tuli huolimattomuusvirheitä mm. sormivastaanottoja ja hiukan epätarkkaa peliä. C1 otti rutiinilla kuitenkin 2-0 (25-13, 25-10) voiton.
Toinen peli oli tuttua LeKiä vastaan ja heti oli erilainen meno päällä. Alusta asti hyvin pelannut C1 määräsi tahdin aina toisen erän 19-11 johtoasemaansa asti. Iskikö luulotauti, vai mikä, mutta erän voittoon tarvitaan edelleen 25 pistettä. Pääkoppa ei kestänyt paria omaa helppoa virhettä ja ehkä paria erikoista tuomariratkaisua. LeKi käytti Tähden tyttöjen herpaantumisen hyväkseen ja alkoi lyömään palloa ruutuun, kivuten ansaitusti ohi erävoittoon 25-23. Kolmas erä eteni tasaisesti puolten vaihtoon asti, mutta lopussa LeKi repäisi muutaman pisteen eron, joka riitti tällä kertaa LeKin 2-1 (14-25, 25-23, 15-11)voittoon.
Viimeinen peli oli nuorta FC-57 vastaan. C1 voitti pelin 2-0 (25-3, 25-6).
C1:n sarja jatkuu Parkkivuoren kotisalissa 22.10. D-poolin merkeissä.
C1 pelasi Lempäälässä kokoonpanolla: Ada, Aino, Ama, Emilia, Helmi, Neea ja Salla koutsinaan Jari, jojona Mikko.

C2 aloitti kautensa Orivedellä. Etukäteen oli tiedossa kovat vastustajat YlöR Red ja OrPo.
Ryhdin tytöt olivat odotetun kovia voittaen 2-0 (25-11, 25-10)
Toinen peli oli valepan Forester joukkuetta vastaan. Tästä joukkueesta ei ollut ennakkoon juurikaan tietoa.
C2 pelasi hienoa peliä voittaen 1. erän 25-19. Toinen erä käynnistyi takkuisesti ja Forester otti pelin hallintaansa voittaen lopulta 2-1 (19-25, 25-7, 15-8)
OrPo oli myös odotetun vahva voittaen 2-0 (25-17, 25-11).
C2 pelasi Orivedellä kokoonpanolla: Ansku, Iiris, Jasu, Jenni, Jenny, Milja, Oona ja Siiri, Eija valmentajana ja Satu jojona.
Orivedellä oli yritteliäs ja taisteleva joukkue, yhteisten pelikokemusten karttuessa kehittyy oma peli varmasti myös tulosten valossa. Tällä kertaa olimme aika kovassa lohkossa, siitä osoituksena OrPon ja Ryhdin pääsy B-pooliin.
C2:n pelit jatkuu G-poolissa, pelipaikan ollessa vielä auki jutun kirjoitushetkellä.

1. Poolit 22. ja 23.10.2016

Poolinousut molemmille joukkueille!

C1-tytöt aloittivat pooliturnauksensa Parkkivuoren kotisalista kolmella voitolla nousten C-pooliin ja SM-sarjaan.
Ensimmäisessä pelissä oli vastassa KorPy Korpilahdelta. Tähdelle 2-0 (25-8, 27-25) voitto takkuisesta toisesta erästä huolimatta.

Toisena vastaan tuli MäVi Mäntyharjulta. Vastustaja taisi olla hiukan kokemattomampi, niin suuria vaikeuksia heillä oli, eikä C1 antanut mahdollisuukisia, vaan voitti 2-0 (25-4, 25-6).

Viimeisenä kohdattiin Vuorenmaan Paven luotsaama VaLePa Forester. C1 oli pelissä tyly ja tehokas emäntä, eikä Foresterin valmentajan Tähtitaustastakaan ollut tällä kertaa apua.
C1 tyylitteli pelissä 2-0 (25-13, 25-7) voittoon.

C1 Parkkivuoressa kokoonpanolla: Ada, Aino, Ama, Emilia, Helmi, Neea ja Salla
C1:n pelit jatkuvat todennäköisesti Kauhavalla seuraavaksi.

C2 aloitti pooliturnauksensa Ylöjärveltä sunnuntaina 23.10.
Ensimmäisenä kantona kaskessa oli VaLePan Levorg. Tähti laittoi heti alusta oman pelin rullaamaan ja paukutti itselleen selvän 2-0 (25-14, 25-12) voiton.

Toisessa pelissä C2 kävi kovan kamppailun ryhdin C03 tyttöjä vastaan. Tämä peli kääntyi tiukkojen vaiheitten jälkeen ryhdin 2-1 (20-25, 25-14, 15-11) voittoon.

Viimeinen peli oli FC-57 vastaan. Siinä Tähti määräsi tahdin alusta alkaen, voittaen 2-0 (25-12, 25-9)
C2 oli Ylöjärvellä kokoonpanolla: Iiris, Jasu, Jenni, Jenny, Milja, ja Siiri. D2-tytöistä mukana oli myös Laura Yläjärvi.

C2 on seuraavaksi todennäköisesti kotiturnaus. Koska syyslomien takia yksi tämän kierroksen pooliturnaus pelataan vasta 30.10., niin otteluohjelma varmistuu vasta sen jälkeen.

2. Pooli 12.11.2016

C-tytöt kotona ja pohjanmaan lakeuksilla.


C2-tyttöjen kotiturnaus starttasi vaimeasti  Ylöjärven Ryhtiä vastaan.  Olisiko sitten edellisen kierroksen 2-1 häviö Ryhdille painanut mieltä, mutta kotiturnauksen ensimmäinen erä kaatui omiin virheisiin ja erä ansaitusti Ryhdille 25-16.  Toinen ja kolmas olivatkin sitten selkeästi Tähden hallintaa ja ottelu Tähdelle 2-1 ( 16-25,  25-10, 15-8).  

Päivän toinen ottelu Hämeenlinnaa vastaan oli varsin ailahtelevaa. Tähti kontrolloi täysin ensimmäistä erää, eikä Hämeenlinna saanut omaa hyökkäyspeliään kuntoon missään vaiheessa niinpä erävoitto selkeästi Tähdelle 25-12. Toisessa erässä alkoikin Hämeenlinnan nousu, Tähden tytöt olivat kokoajan pienessä ahdingossa, eikä mikään tuntunut onnistuvan ja virheiden määrä kasvoi. Toinen erä ansaitusti Hämeenlinnaan 25-18. Kolmaskin erä alkoi tahmeasti  Tähdelle, mutta oikeaan paikkaan otettu aikalisä käänsi pelin kulun ja kolmas erä päättyi Tähden 15-13 voittoon.  Päivän toinen ottelu Tähdelle 2-1 (25-12, 18-25, 15-13).

Päivän viimeiseen otteluun vastaan tuli Jalasjärven joukkue, joka myös oli voittanut päivän muut ottelunsa. Ottelun voittaja nousisi seuraavaan pooliin ja hävinnyt joukkue säilyttäisi paikkansa nykyisessä poolissa. Tähti pelasi päivän parhaan pelinsä, nyt tuntui kaikki onnistuvan. Tasaisessa ensimmäisessä erässä kumpikaan joukkue ei pääsyt pistekarkumatkalle. Erässä nähtiin myös päivän parhaat syöksyt. Tähden rutistus ei aivan riittänyt vaan Jalasjärvi vei erävoiton niukkaakin niukemmin 25-23.  Jalasjärvi oli tällä kertaa parempi ja vei toisenkin erän lukemin 25-19, näin ottelu Jalasjärvelle 2-0 ( 25-23, 25-19)

Joukkueessa pelasivat Jenni, Jasu, Siiri, Milja, Iiris ja vahvistuksina b-tytöistä matkassa oli Soili. Valmentajana Eija ja jojona Satu.

Seuraava turnaus pelataan 3.12 ja tällä kertaa C2 tytöt matkustavat lakeuksille Nurmoon.

 

C1 tytöt pohjanmaan lakeuksilla.

Kauhavan Wisa oli saanut järjestettäväkseen C-pooliturnauksen.
Koska puukkopitäjästä oli salit varattuna, turnaus pelattiin Ylistarossa.

Tälle kaudelle tulleen sarjamääräyksen  mukaisesti 5 joukkueen turnauksissa pelataan 2 erän pelejä.

Ensimmäinen peli oli järjestävää seuraa vastaan. Alku lähti tahmeasti liikkeelle ja Wisa karkasi kotiyleisön kannustamana muutaman pisteen karkumatkalle. C1 tokeni käsittelystä ja pääsi peliin mukaan, kunnes notkahti erän lopulla uudestaan. 1. erä Wisalle 25-20.

2. erä lähti mukavasti rullaamaan, oma syöttö- ja hyökkäyspeli saatiin kohdalleen. C1:lle vahva 25-16 erävoitto.
Ottelu päättyi 1-1 (20-25, 25-16) tasapeliin.

Toinen peli oli tuttuja Oriveden tyttöjä vastaan. Nyt oli C1:lla vahva vire heti alusta alkaen. Kovalla syötöllä saatiin OrPon peliä rikottua ja toimituspallot paukutettiin laajalta rintamalta terävästi takaisin OrPon kenttään.
C1:lle pelistä 2-0 (25-14, 25-11) voitto.

Kolmantena vastaan tuli Euran Raiku. Euran kova syöttö laittoi Tähden tytöt aluksi kipittämään pallon perässä ja oma hyökkäyspeli jäi siten vajaaksi. 12-18 tappiotilanteesta noustiin kuitenkin kovalla taistelulla 25-22 erävoittoon.
Toinen erä lähti vielä suuremmilla vaikeuksilla käyntiin. Eura syötti ja Tähti juoksi. Aikalisät käytettiin jo heti erän alussa ja erä näytti menevän vääjäämättömästi Euralle.
7-17 tappiotilanteessa Helmin kova syöttö alkoi purra. Nyt vuorostaan Eura juoksi ja toimitti palloa. Tähti takoi ne takaisin vastustajan kenttään, nousten 21-18 johtoon, kunnes Adan kyynärpää kopsahti torjunnassa Ainoa ohimoon ja Ainon silmissä vilisi yht äkkiä tähtiä reilusti enemmän, kuin normaalisti Tähden kuusikossa. Aino vaihtoon ja kylmäpussi ohimolle.
Tytöt taistelivat vielä itselleen 24-21 ottelupallon, mutta pari leveäksi mennyttä hyökkäystä käänsi otteen Euralle, joka vei toisen erän 26-24.
Tästä matsista päivän toinen tasapeli 1-1 (25-22, 24-26).

Viimeisessä pelissä tytöt laittoivat väkevästi kampoihin PuMa volleylle,  häviten kuitenkin 0-2 (19-25, 23-25).
Salla otti hienosti passarin tontin, vaikkei ollutkaan pelannut kuin erän verran syksyn aikana treeneissä passarina.

Ennen kotimatkaa Aino komennettiin vielä ensihoidon tutkittavaksi. Ambulanssi kävi pelipaikalla ja pään vammat tarkastettiin. Sen verran kova isku oli, että ohimo ja poskipää turposivat.
Lisäksi oli pientä huimausta ja huono olo. Niinpä järjestäjät soittivat paikalle ambulanssin ensiavusta saadun määräyksen mukaisesti.

Kaikki 3 tiukkaa peliä oltaisiin voitu voittaa, mutta toisaalta myös hävitäkin. Tulosta tärkeämpää olikin oman pelin eteenpäin meno. Sitä testataan seuraavaksi D-poolissa 3.12. luultavasti Korpilahdella.

C1 pelasi Ylistarossa tutulla kokoonpanolla:
Ada, Aino, Ama, Emppu, Helmi, Neea ja Salla.
Jari koutsina ja Mikko jojona.

3. Poolit 3.12. ja 4.12. 2016

Ei noustu, eikä pudottu.

C1 jatkoi syyskauttaan Korpilahdella D-poolin merkeissä 3.12.
Avauspelissä kohdattiin paikallinen KorPy. Kohtaaminen oli kolmas laatuaan tänä syksynä, kahdesta aiemmasta matsista C1:llä oli 2-0 voitot vyöllään.

C1 hallitsi ensimmäistä erää hienokseltaan aina 23-19 johtoasemaan asti. Erän lopussa loppui pelirohkeus, eikä palloa lyöty enää kovaa, vaan KorPy kiitti Tähden pehmeää toimittelua ja tuli takaa ohi erävoittoon 25-23. Toinen erä jatkui samoissa merkeissä ja näin KorPy - VilTä C1 päättyi ansaitusti KorPylle 2-0 (25-23, 25-17).

Toinen peli oli Alahärmän Kisaa vastaan. Tauolla pelirohkeus oli jälleen löytynyt ja C1 voitti AK:n selvästi 2-0 (25-14, 25-11).

Viimeisessä pelissä kohdattiin Oulun Kisko. Alku oli hiukan kankeaa ja ensimmäinen erä saatiin poikki vasta jatkopalloilla. Toinen erä oli taas tuttua Tähteä, eikä Kisko pysynyt vauhdissa mukana. VilTä C1 - OuKi 2-0 (27-25, 25-13).

C1 kausi jatkuu kotiturnauksella 14.1.2017 Kolhon palloilusalissa.

C1 pelasi Korpilahdella kokoonpanolla:
Ada, Aino, Ama, Emppu, Helmi, Neea ja Salla.
Jari ja Eija koutseina,  Mikko jojona.

C2 matkusti 4.12. pelaamaan F-poolia Ylistaron kirmaushallille.
Ensimmäinen peli oli Nurmon Jymyn -03 joukkuetta vastaan.
Nurmo käytti C2:n hiukan herpaantuneen otteen hyväkseen voittaen pelin 2-0 (25-17, 25-17).

Toinen peli Tamperelaista KaLea vastaan oli tasaisen tiukka, jossa KaLe oli aavistuksen vahvempi voittaen Tähden 2-0 (25-23, 26-24).

Viimeisestä pelistä irtosi C2:lle hyvällä pelillä hieno voitto Vampulan Urheilijoista. C2 tyylitteli selvään 2-0 (25-16, 25-16) voittoon.

Ylistarossa pelasivat: Ansku, Iiris, Jasu, Jenni, Jenny, Milja ja Siiri.
Jari valmentajana, Satu jojona ja Emppu oli lähtenyt huoltajaksi matkaan.

C2 pelit jatkuu Ylöjärvellä 14.1.2017

4. Pooli 14.1.2017

C1:lla kotiturnaus, C2:lla viileä kotimatka.

14.1.2017 jatkui C-tyttöjen sarjapelit. C1 aloitti kevätkautensa kotiturnauksella. Salivarausten takia pelit pelattiin tällä kertaa Kolhon koululla. Pitkä pelitauko hiukan arvelutti ennen turnausta, mutta hienosti joukkue oli latautunut peleihin.

Jalasjärven Jalas haastoi Tähden ekassa pelissä ja varsinkin 2. erässä oli Tähti jo ikävän tuntuisesti sillassa. Toisen erän 6-13 tappioasemasta joukkue nousi kuitenkin hienosti 2-0 (25-18, 25-18) otteluvoittoon.

Alahärmän Kisa kohdattiin seuraavaksi. Kisalla oli vaikeuksia vastaanotossa ja C1 pääsikin terävästi hyökkäämään laajalla rintamalla. C1 pelasi ehjän pelin, joka tuotti 2-0 (25-13, 25-15) voiton.

Kolmas koitos oli entuudestaan tuntematonta Kurikan Ryhtiä vastaan. C1 voitti pelin 2-0 (25-9, 25-21). Toisessa erässä tyttöjä käskettiin pelata kovaa ja riskejä kaihtamatta. Se tuotti tukun hyökkäysvirheitä, mutta toivottavasti myös lisää kovuutta ja pelirohkeutta jatkossa.
C1 pelasi joukkueena kauden ehyimmän turnauksensa.
C1:n kausi jatkuu SM-sarjassa 4.2. ilmeisesti Kauhavalla,C-poolissa.
C1 pelasi Kolhossa kokoonpanolla: Ada, Aino, Ama, Emppu, Helmi, Neea ja Salla.
Jari koutsina ja Mikko jojona.

C2 suuntasi 14.1. kohti Soppeenharjun koulua Ylöjärvelle.
Euran nuori ja sitkeästi puolustava -04 joukkue laittoi C2:n tiukan haasteen eteen, jonka Tähti 2-1 (23-25, 25-22, 16-14) voitokseen lopulta käänsi.
3. erän 9-14 tappiolta nähtiin hieno nousu 16-14 erävoittoon.

Toisessa pelissä KaLe oli Tähteä vahvempi, eikä C2 saanut käännettyä suvantovaiheitaan pisteputkiksi ensimmäisen pelin tapaan. KaLe - VilTä C2 2-0 (25-20, 25-14)

Kolmas peli oli Ryhdin -03 tyttöjä vastaan. Kauden aiemmat kohtaamiset olivat 1-1, joten odotettavissa oli tiukka kamppailu.
Ensimmäinen erä meni Ryhdille jatkopalloilla, mutta toisen erän notkahdus siivitti Ryhdin 2-0 (26-24, 25-13) voittoon. Ottelua ja koko turnausta kuvasi ajoittainen epätasaisuus. Kunhan oma taso saadaan pysymään alusta loppuun, tuloskin paranee varmasti.

Jasu pelasi tehokkaan turnauksen yleispelaajana ja keskarina, myös Milja esitti varmoja otteita.
Ylöjärvellä pelaamassa olivat: Ansku,Jenni, Jenny, Jasu, Siiri, Milja, Iiris ja vahvistuksina b-tytöistä matkassa oli Soili. Eija valmentajana ja Satu jojona.

Kotimatkalla sattui yhdestä autosta katkeamaan laturin hihna ja kojetaulussa paloi valoja kuin joulukuusessa. Onneksi se ei tapahtunut ihan hevonkuusessa ja apu saapui pitkän tuntuisen  odottelun jälkeen paikalle. Nykynuoriso osaa tietenkin talvipukeutumisen, eikä kukaan joutunut edes hypotermiaan. Onneksi pakkasta ei ollut enempää ja viluiset tytöt pääsivät vielä illaksi kotiin.

Tytöt pelaavat seuraavaksi 21.1. Tampereella B-tyttöjen sarjaa. C2 turnauspaikka ei ole vielä 15.1. varmistunut.

AM-finaalit 11.3.

Eksoottinen joukkue Salossa

Molemmat C-tyttöjen joukkueet suuntasivat Saloon 11.3. lounaisen alueen mestaruusturnauksiin.

C1 pelasi Salon keskustassa sijoista 1-7. Tiedossa oli kovia pelejä ikäluokan kärkijoukkueita vastaan.
Ensimmäinen peli oli Maskun Leopardit joukkuetta vastaan. Jo vuosia tavoitteellisesti harjoitelleet tytöt olivat odotetun vahvoja voittaen 2-0 (25-12, 25-17).

Toinen peli pelattiin Ylöjärven Red joukkuetta vastaan. Ryhdin tytöt saivat pahoilla syötöillä C1:n vaikeuksiin etenkin 1. erässä. Toisessa erässä peli toimi jo paremmin, vaikka voitto menikin Ylöjärvelle 2-0 (25-12, 25-21) lukemin. 

Kolmas peli oli EuRa -03 tyttöjä vastaan. Siinä C1 oli vastaavasti vahvempi 2-0 (25-10, 25-21).

Viimeinen peli pelattiin sijoista 5-6 tuttua LeKiä vastaan. Ensimmäinen erä meni omassa komennossa alusta saakka. Toinen erä näytti menevän LeKille, mutta hienosti C1 nousi kalkkiviivoilla rinnalle ja ohi 2-0 (25-21, 26-24) voittoon, saavuttaen hienon 5. sijan kovassa sarjassa.

C1 Salossa tutulla kokoonpanolla: Ada, Aino, Ama, Emppu, Helmi, Neea ja Salla.
Jari valmentajana ja Mikko jojona.

Ai niin. Tuo eksoottinen nimitys annettiin meille teknisessä palaverissä erään toisen seuran valmentajan suulla. Tiedä sitten mitä hän sillä tarkoitti? Kenties pelimme tasoa, tai jotain, mitä lienee?
Mitkähän mahtoivat olla hänen kommenttinsa, jos sattui katsomaan Venezuelan hiihtäjän sivakointia Lahden MM-kisoissa...

C2 pelasi turnauksensa Kiskon kiskohallissa.
Eka peli oli Loimaan jankkoa vastaan. Jankko oli 2-0 (25-13, 26-24) parempi. C2 sai hyvän buustin 2. erään ensimmäisen erän vaikeuksien jälkeen.

Toinen peli oli KaLea vastaan. Kauden aiemmat kohtaamiset oli KaLe kuitannut niukasti nimiinsä,
mutta nyt C2 määräsi tahdin alusta alkaen ottaen hienon 2-0 (25-23, 25-19) voiton.

Kolmas peli oli ristikkäispeli Salon Viestin Whiteä vastaan.
Salo kuittasi kutkuttavan pelin itselleen 2-1 (22-25, 25-23, 15-10) lukemin.

Viimeinen peli oli uusintaottelu Loimaan Jankkoa vastaan.
C2 otti Jankosta revanssin voittaen 2-1 (25-17,17-25,16-14).

C2 oli myös tutulla joukkueella matkassa: Ansku, Iiris, Jasu, Jenni, Jenny, Milja, ja Siiri.
Eija valmentajana ja Satu jojona.

C2 oli vahvalla ilmeellä liikkeellä koko päivän. Yläkautta syöttö suisti monta kertaa vastustajan pelin raiteiltaan ja oma puolustuspeli oli uhrautuvaa. C2 sijoittui 15. sijalle 31 joukkueen sarjassa.

C1-välierä, Nousiainen 18.3.2017

3:lla voitolla SM-finaaliin!

Turnausmatka aloitettiin perjantaina matkustamalla yöksi Ilmaristen matkailutilalle Turun kupeeseen.
Jo menomatkalla oli joukkueessa hyvä fiilis ja iloinen meininki jatkui myös illalla majapaikassa.
Pelipäivänä aamuaurinko paistoi kirkkaana ja oli mukava lähteä kohti turnauspaikkaa, Nummen koulua Nousiaisissa.

Ensimmäinen peli oli turnauksen järjestävää Maskun Katajaa vastaan. Alku lähti vähän yskähdellen käyntiin ja Masku repäisi itsensä johtoon. 5-10 tappiotilanteessa käytetty aikalisä riitti loksauttamaan pelin kohdilleen, eikä Masku pysynyt enää C1:n vauhdissa mukana. Erä meille 25-15.
Toinen erä jatkui samoin Tähden komennossa. Vahva syöttöpelimme rikkoi Maskun peliä ja otteluvoitto varmistui mukavin 2-0 (25-15, 25-12) numeroin.

Tauko välissä, jonka jälkeen kohdattiin Kauhavan Wisan -02 tytöt. Kauden aiemmat kohtaamiset olivat päättyneet tasan 1-1 ja 0-2 tappioon, joten tiedossa oli tiukka peli. Peli alkoikin  vauhdikkaasti ja C1 otti muutaman pisteen etumatkan, jota Wisa alkoi erän edetessä kuromaan piste kerrallaan kiinni, mennen erän lopulla ohi. Aikalisät 18-20 ja 20-23 tilanteissa auttoivat tyttöjä, eikä Kauhava saanut eräpalloaan hyödynnettyä, vaan C1 kiilasi väkisin rinnalle ja ohi 27-25 erävoittoon.

Toinen erä jatkui vähintään yhtä tasaisena ja jännittävänä kuin ensimmäinen. Molemmat joukkueet pelasivat hienoa peliä. Kumpikin joukkue teki pisteensä pelaamalla. Nähtiin kovia hyökkäyksiä, torjuntaa, hienoja puolustuksia, peippejä. Wisa oli jälleen erän lopulla edellä muutaman pisteen, mutta piste kerrallaan C1 kuroi takamatkalta rinnalle. Tällä kertaa jatkopalloja tarvittiinkin reilusti enemmän.
Kutkuttava tilanne vaihteli C1:n ottelupallojen ja Wisan eräpallojen välillä. Erä huipentui lopulta Helmin ässäsyöttöön. Täyden tunnin kestänyt trilleri päättyi Tähden 2-0 (27-25, 32-30) voittoon.

Välissä pelattu Maskun ja Joensuun peli varmisti meille jo vähintään turnauksen kakkospaikan ja varman paikan SM-finaaleihin. Kauden aikana tytöt olivat hiukan kyselleet koska finaalipaikoista pelataan, mutta nyt joukkue keskittyi pelaamaan, eikä kesken turnauksen asiasta puhuttu.

Viimeinen peli oli Joensuun Jujun C-02 tyttöjä vastaan. Juju oli meille entuudestaan tuntematon joukkue, mutta varmaa oli, ettei yhtään helppoa peliä turnauksessa olisi.

Peli alkoi hermostuneesti, vaikka olimme niskan päällä koko erän. Vahva rutiini toi C1:lle 25-20 erävoiton, vaikka palloja lipsahteli normaalia enemmän, Jujun pisteiksi.

Toinen erä alkoi poikkeuksellisella virhesumalla. Kun kentällä on 6 pelaajaa ja jokainen vuorollaan  lipsauttaa pari palloa vastustajan pisteeksi, on ero äkkiä melkoisen suuri. 2-7 ja 4-13 tappiotilanteissa käyttiin aikalisät ja sieltä se oma peli taas löytyi. Piste kerrallaan C1 nousi Jujua lähemmäs ja erän lopulla päästiin syöttämään otteluvoitostakin. Tällä kertaa jatkopallot kääntyivät vastustajalle 26-28 numeroin.

Kolmannessa erässä Jujun toisen erän hieno tsemppi ei enää kantanut ja C1 vei erän voittaen ottelun 2-1 (25-20, 26-28, 15-12) numeroilla.

Vahvuutemme oli erien lopuissa nähdyt hienot nousut. Kunhan sama tempo saadaan päälle joka peliin alusta asti, voi jokainen tyttö olla omasta suorituksestaan vieläkin iloisempi.
Finaaleja kohti jatketaan hyvällä treenillä. Pientä viilausta vielä joihinkin asioihin ja paketti alkaa olla kasassa.

Kiitokset Maskulaisille hyvin järjestetystä turnauksesta. Tuomaritoimintaa pitää kerrankin nostaa esiin, hyvässä. Harvoin nimittäin C-ikäiset missään palloilulajissa pääsevät pelaamaan liigatuomarin komennossa. Jämpti linja piti, ja tarvittaessa tytöt saivat neuvoja ja ohjeita joistain tuomioista, joita harvemmin nähdään kokemattomampien tuomareitten viheltämänä.

C1 pelasi Nousiaisissa täydessä kokoonpanossaan: Ada, Aino, Ama, Emppu, Helmi, Neea ja Salla.
Kentän laidalla Jari otti aikalisät ja Mikko täytti juomapullot.

C2-tytöt taistelivat kotiturnauksessa

C2-tyttöjen välieräturnaus pelattiin 18. maaliskuuta Parkkivuoren urheilutalolla. Kuuden joukkueen turnauksessa alkulohkoja seurasivat ristikkäispelit ja lopuksi sijoituspelit.

Päivän ensimmäisessä pelissä Tähti sai vastaansa uuden tuttavuuden Soinin Tiikerit. Pelin alku oli jähmeää, ja peli aaltoili epätasaisesti. Hyviä suorituksia seurasivat hätiköidyt ja paniinkinomaiset ratkaisut. Tähti teki pelistä turhan vaikean, vaikka voitto tulikin numeroin 2-0 (25-22, 25-21)

Alkulohkon toisessa pelissä vastaan asettui niin ikään uusi tuttavuus Leppävirran Viri.

Ensimmäisessä erässä peli sujui hyvin, ja siinä oli jo varmuutta. Toisessa erässä alettiin toistaa samoja virheitä kuin päivän ensimmäisessä pelissä. Kolmannessa erässä valmentaja Olena valoi tyttöihin uskoa omiin kykyihinsä, ja tuloksena oli erä- ja otteluvoitto numeroin 1-2 (18-25, 25-15, 13-15). Oma alkulohko voitettiin näin hienosti kahdella voitolla.

Välierät käynnistyivät tuttua Virtain Veikkoja vastaan. Tällä kertaa Virrat oli selkeästi parempi ja vei voiton 0-2 (18-25, 20-25).

Päivän viimeiseen otteluun vastaan saatiin oman alkulohkonsa voittanut Varkauden NMKY, joka oli jälleen uusi tuttavuus Tähdelle. Ensimmäinen erä oli taas tytöiltä hyvää peliä. Toinen erä oli tiukkaa vääntöä, ja Tähti oli koko ajan muutaman pisteen takaa-ajossa. Kolmas erä alkoi hyvin ja Tähti sai etumatkaakin, mutta Varkaus tuli takaa ja ohi. Näin päivän viimeinen peli hävittiin 1-2 (25-20, 21-25, 8-15)

Tähden tytöt sijoittuvat välieränsä neljänneksi. Joukkue pääsi ensimmäistä kertaa tällä kaudella syöttämään yläkautta. Syötöt olivatkin koko päivän ajan joukkueen vahvuus. Kun nostot onnistuivat hyvin, saatiin aikaan hienoja hyökkäyksiä. Nostojen mennessä pieleen ja passarin joutuessa juoksemaan kaaduttiin omiin virheisiin ja hätiköityihin ratkaisuihin. 

Kotiturnauksessa pelasivat Milja Salonen, Jenni Uuttera, Jenny Sirjonen, Siiri Lehtonen, Iiris Luoma, Ancelina Takala ja Jasmina Haavisto. Valmentajana toimi Olena Volkova ja joukkueenjohtajana Satu Heikkilä.

Joukkueen pelit jatkuvat lopputurnauksessa Vantaalla 22.4.

C2-tytöt Stadissa

C-tyttöjen sijoitusturnaus sijoista 57-68 pelattiin kuuden joukkueen voimin kahdessa kolmen joukkueen lohkossa Helsingissä. C-tyttöjen sarjassa joukkueita oli kaiken kaikkiaan mukana 133. Turnauksen aikataulu oli tiukka, ensimmäiset pelit alkoivat jo 9.30 ja salin piti olla vapaana jo 15.30,  jolloin salin valtasivat Futsal-pelaajat.

Ensimmäinen ottelu oli  järjestävää seuraa PuMa-Volleyta vastaan. Ensimmäinen erä alkoi Tähden virhesumalla ja PuMa sai pienen etumatkan, oikeaan paikkaan otettu aikalisä käänsi pelin kulun ja ensimmäinen erä Tähdelle kuitenkin selkeästi 25-20. Toinen erä olikin sitten tasaista vääntöä. Molemmilla joukkueilla oli eräpallo useamman kerran. Tähti vei tiukan erän lukemin 29-27, näin aamun ensimmäinen ottelu Tähdelle 2-0.

Toiseen otteluun vastaan saatiin Salon Viesti, joka kaatui selkeästi 2-0 (25-12, 25-14). Kahdella voitolla Tähti oli lohkonsa voittaja. Välierään Tähti sai vastaansa toisen lohkon kakkoseksi sijoittuneen Ypäjän Yllätyksen. Ensimmäinen erä oli aamun ensimmäisen erän toisinto - omia virheitä tuli paljon. Tiukassa ensimmäisessä erässä tulikasteensa sai D-tytöistä mukana ollut Liisa Soimasuo. Huolimatta nuoresta iästään Liisa hoiti paikkansa tinkimättömästi kentällä. Ensimmäinen erä päättyi Tähden voittoon 28-26, toisessa erässä Ypäjän selkä olikin sitten katkennut ja toinen erä selkeästi Tähdelle 25-12.  Välierän voitolla Tähti oli sijoitusturnauksen loppuottelussa, jossa vastaan tuli uudemman kerran Salon Viesti.

Päivän kääntyessä iltapäivään oli aikataulu jäljessä ja molemmat joukkueet aloittivat pelin ilman taukoa. Salon Viesti oli päivän viimeisessä ottelussa aivan eri joukkue kuin aamupäivällä. Loppuottelu oli hyvätasoinen ja molemmat joukkueet taistelivat loppuun asti. Tällä kertaa Tähti ei voinut mitään Salon kolmen tytön torjunnalle, voitto Salolle 1-2  (25-22,23-25,11-15). Voitollaan Salo oli turnausvoittaja ja sijalla 57, Tähti  turnauksen toinen ja sarjassa sijalla 59.

Sarjan viimeinen turnaus oli hyvä, moni pelasi kauden parhaan pelinsä, joukkuehenki oli tinkimätön - jokaisesta pallosta taisteltiin ja pelikaveria autettiin. Stadissa mukana olivat 2002 syntyneet Jenni Uuttera ja Jasmina Haavisto, 2003 syntyneet Siiri Lehtonen, Iiris Luoma, Ancelina Takala ja Milja Salonen ja 2005 syntynyt Liisa Soimasuo sekä valmentaja Olena Volkova ja joukkueenjohtaja Satu Heikkilä.

Osalla tytöistä on vielä edessä B-ikäisten sijoituspelit Kuopiossa. Koko joukkue on mukana myös kesäkuussa Vantaalla järjestettävässä Power-cupissa.

C1-tytöt SM-sarjassa sijalle 11.

Vasemmalta: Ada, Neea, Ama, Emppu, Helmi, Aino ja Salla

22.-23.4. lentopalloiltiin Kuortaneen urheiluopistolla C-tyttöjen A-finaaliturnaus. Turnaukseen oli tiensä selvittänyt sarjan 133 joukkueesta 16 parasta. Ensimmäinen peli oli vahvana mitalisuosikkina turnaukseen tullutta Ylöjärven ryhtiä vastaan. Ryhdin väkevän alkurynnistyksen jälkeen C1 sai pelin juonesta kiinni ja siitä muodostuikin tiukka taistelu, jonka Ryhti lopulta voitti 2-1 (25-16, 25-27, 15-9).

 

Toinen peli alkoi pitkän tauon jälkeen Mikkelin passareita vastaan. Joukkueen hyvästä fiiliksestä huolimatta peli käynnistyi todella takkuisesti. Ensimmäisessä erässä Passarit takoi Tähden kanveesiin voittaen erän nopeasti 25-14. Toinen erä käynnistyi hyvin, mutta erän loppua kohti Mikkelin tytöt sai pahoilla syötöillä Tähden pelin sekaisin. Tähdelle toinen tappio 0-2 (14-25, 22-25) lukemin. 

 

Alkulohkon viimeinen peli oli Korpilahden Pyrintöä vastaan. Siinä oma peli napsahti taas raiteilleen ja KorPy joutui poistumaan kentältä rökäletappion kärsineenä.
C1 marssi vakuuttavaan 2-0 (25-14, 25-6) voittoon.

 

Lauantai-illan ohjelmassa oli vielä puolivälieräpeli sijoista 9-12. 

Se oli kahden väsyneen joukkueen välinen kohtaaminen, jossa Tähti oli 2-1 (25-18, 22-25, 15-7) numeroin Rovaniemen WoVoa parempi.

 

Sunnuntain ensimmäinen peli oli PuMa volleyn tyttöjä vastaan. Helsinkiläinen PuMa oli Tähteä aavistuksen terävämpi ratkaisuhetkillä, voittaen pelin 2-0 (25-22, 25-23).

Sijoituspelissä sijoista 11-12 kohdattiin Kiuruveden Luomuwolley. Tiukasta kamppailusta Tähti poistui 2-1 (25-23, 24-26, 15-7) voittajana kentältä. 

 

Näin C-tyttöjen SM-sarjassa saatiin kausi pakettiin. Lopputulokseksi tuli hieno 11. sija kovatasoisessa sarjassa ja samalla nähtiin Tähden värit neljän vuoden tauon jälkeen C-tyttöjen lopputurnauksessa.

 

Kausi eteni C1-tytöillä C- ja D-pooleissa, sarjasijoituksen ollessa 15-20 paikkeilla, joten kauden lopussa pystyttiin sijoitusta vielä hiukan parantamaan.

C1 pelasi Kuortaneella täydessä kokoonpanossaan: Ada, Aino, Ama, Emppu, Helmi, Neea ja Salla.

Jari ja Eija valmentajina, Mikko jojona.

 

C-tyttöjen Suomenmestaruuden voitti Salon Viesti, hopeaa sai Ylöjärven Ryhti ja pronssia Kuortaneen lentopallo.

 

Kausi jatkuu vielä B-tyttöjen sarjan sijoitusturnauksella Kuopiossa ja perinteisellä Power Cup turnauksella Vantaalla kesäkuun alussa.