Otteluraportit

Tähden B-pojille kolme voittoa A-poikien Mäntän turnauksessa

Pooliturnaus Mäntässä 5.12.2015

Vilppulan Tähden B-poikien hyvät pelit saivat jatkoa lauantaina. Joukkue ei pettänyt kotiyleisön odotuksia, vaan voitti kaikki A-poikien alimman pooliturnauksen otteluaan ja nousi SM-sarjan C-pooliin. Näin nuoret miehet ovat 12 parhaan joukossa sarjassa, jossa ratkaistaan A-poikien Suomen mestaruus.

Tähti oli hyvin hereillä avausottelussa Raision Loimua vastaan. Raisiolaiset olivat koko ottelun ajan askeleen jäljessä nuorempia vilppulalaisia. Tähti vei pelin puolessa tunnissa numeroin 2-0 (25-11, 25-19). Seuraava koitos Karhulan Veikkoja vastaan alkoi tasaisemmissa merkeissä. Karhula taisteli, kunnes kotijoukkueen peli asettui uomilleen ensimmäisen erän lopussa eikä tämän jälkeen ollut epäselvyyttä ottelun voittajasta. Tähden rento ja vapautunut peli johti selkeään voittoon lukemin 2-0 (25-19, 25-14).

Päivän aikana myös Keimolan Kaiku oli voittanut kaikki pelinsä, joten poolinousu SM-sarjaan ratkesi päivän viimeisessä pelissä. Kaksi tasaväkistä joukkuetta taisteli rinta rinnan kaksi ensimmäistä erää. Tähdellä oli ottelupallo jo toisessa erässä, mutta Keimolan kylmähermoiset ratkaisut siirsivät ratkaisun kolmanteen erään. Siinä Keimolan eväät oli totaalisesti syöty ja Tähti murskasi vantaalaiset pikavauhtia. Poolinousu varmistui numeroin 2-1 (27-25, 24-26, 15-6).

Kotiyleisön edessä lentopalloa menestyksellä löivät Lassi Mäntynen, Sami Valaranta, Mikke Tolvanen, Janne Valkeejärvi, Kalle Hietavala, Voitto Köykkä, Teemu Kaitakari ja Olli Kolhinen. B-pojille A-poikien SM-sarja toimii harjoituksena omanikäisten SM-sarjaa varten.

B-poikien seuraava SM-sarjan turnaus pelataan 19.12. Vammalassa ja sinne joukkuetta johdattelee valmennuskolmikko Petri Köykkä, Seppo Tolvanen ja Pasi Valaranta. Joukkueenjohto on Markku Kaitakarin varmoissa käsissä. A-poikien pelit jatkuvat 9.1.2016.

B-pojat Suomen kärkinelikköön
B-pooliturnaus 28.11.2015 Kauhavalla

Vuosien varrella Kauhavan puukkopitäjään suunnatut pelireissut ovat tuottaneet voitokkaita tuloksia tämän ikäryhmän lentopallopojille eikä lauantainen matka lakeuksille tuottanut pettymystä Tähden pelimiehille nytkään.

Kotijoukkue Kauhavan Wisa kuvasi ennakkoarviossaan Vilppulan joukkuetta vaaralliseksi ja taistelevaksi joukkueeksi. Ottelun odotukset olivat kovat puolin ja toisin. Tämä näkyi ylilatauksena ja virheinä verkon molemmin puolin. Vilppulalaisten virhesaldo kasvoi sen verran suureksi, että Kauhava vei helpohkon voiton numeroin 2-0 (25-23, 25-15).

Miehinen tuumaustauko pukuhuoneessa hävityn ottelun jälkeen ja tiukka keskittyminen tulevaan matsiin käänsivät turnauspäivän kulun Vilppulan poikien osalta. Uudesti syttynyt Tähti heilutti tahtipuikkoa kuopiolaista PuijoWolleytä vastaan heti ensi hetkistä lähtien. Kovat, virheettömät suoritukset seurasivat toinen toistaan niin verkkopelissä, puolustuksessa kuin syöttöruudussakin. Kuopiolaisten valmennusjohto teki kaikkensa pysäyttääkseen vilppulalaisten menon, mutta kolmen urheilullisen vartin jälkeen tulostaululla komeilivat loppulukemat 2-0 (25-20, 25-22) Tähdelle.

Nyt oli Vilppulan nuorukaisilla vauhti päällä eikä sitä hidastanut yhden ottelun huilikaan. Kun tuomarin pilli taas soi, oli Keimolan Kaiun vuoro maistaa Tähden kyytiä. Ottelun ensimmäinen erä oli Tähden suveneeria hallintaa vahvan syöttöpelin ansiosta. Toisessa erässä vantaalaiset ryhdistäytyivät, mutta Tähti ei ollut yllätettävissä. Tähti voitti ottelun ansaitusti lukemin 2-0 (25-8, 25-23) ja päätti Pohjanmaan visiitin riemukkaaseen poolinousuun.

Tähti ja Kauhavan Wisa nousivat tästä SM-sarjan B-poolista valtakunnan ykkösnelikkoon. A-poolissa joukkueet kohtaavat Suomen tämän syksyn kaksi kovinta yhdistelmää eli Vammalan Lentopallon ja Rikala Volleyn Salosta. Mittelö näiden neljän yhdistelmän kesken käydään 19.12. Turnauksen järjestelyoikeudet ovat Vammalalla. Tähden B-pojat pelaavat harjoitusmielessä A-poikien valtakunnallista sarjaa ja tämän sarjan seuraava turnaus pelataan lauantaina 5.12. Mäntän koulukeskuksen liikuntasalissa 11:00 alkaen. Kotiturnaukseen on yleisöllä vapaa pääsy

Tähden B-pojat voitokkaina Forssassa
A-poikien pooliturnaus Forssassa 14.11.2015

Päivän ensimmäisessä lentopallo-ottelussa Karhulan Veikkoja vastaan Tähden peli käynnistyi yskähdellen. Se  lähti rullaamaan vasta viimeisellä mahdollisella hetkellä, kun Karhulan pojilla oli hyppysissään jo ottelupallo. Tällöin Tähti heräsi ja alkoi takoa pisteitä taululle yksi kerrallaan. Tähden B-poikien kantti kesti ja se puristi riemukkaan otteluvoiton eränumeroin 2-1.

Heti perään haastoi Raision Loimu Tähden nuoret pojat. Edes miesten mestaruusliigaringin pelimies ei auttanut raisiolaisia, kun Tähden hyökkäys- ja puolustuspeli asettui uomilleen. Tähti vei matsia alusta loppuun ja voitti Loimun puhtaasti 2-0.

D-pooliturnauksen iltaottelussa Tähti yritti kaataa forssalaisen Koijärven Kunnon. Kunnon riveissä pelanneet kolme Loimaan Jankon miesten ykkössarjajoukkueen pelaajaa ja passarilupaus Teemu Piilola pitivät huolen, etteivät Tähden B-juniorit järjestäneet lauantai-illan jymy-yllätystä. Valmentaja Seppo Nieminen oli virittänyt forssalaiset virheettömään vireeseen ja se kaatoi Tähden lukemin 2-0. Kunnon kunto oli kohdallaan, mutta vilppulalaiset antoivat sille miehekkään vastuksen.

Tähden B-pojat hakevat kokemusta A-poikien sarjasta oman ikäistensä SM-sarjaa varten joukkueella, johon kuuluvat Janne Valkeejärvi, Voitto Köykkä, Teemu Kaitakari, Mikke Tolvanen, Lassi Mäntynen, Kalle Hietavala ja Sami Valaranta.

- Kokemusta haettiin ja sitä saatiin. Päivä oli mukavan nousujohteinen tuumi valmentaja Petri Köykkä. Tähän yhtyivät myös valmennustiimin Seppo Tolvanen ja Pasi Valaranta, jotka odottivat jo mielenkiinnolla 5. joulukuuta pelattavaa seuraavaa A-poikien turnausta. Se kun pelataan kotiyleisön edessä, Parkkivuoren urheilutalossa.

Tähden B-pojat nousivat B-pooliin

C-pooliturnaus Vilppulassa 7.11.2015

Parkkivuoren urheilutalossa vietettiin 7.11. värikäs lauantaipäivä SM-sarjan lentopallon parissa. Kotijoukkue Vilppulan Tähti esiintyi ryhdikkäästi ja nousi päivän päätteeksi valtakunnan toiseksi korkeimpaan pooliin. Lempäälän Jyry haastoi hyvällä latauksella päivän avausottelussa Tähden, mutta jäi lopulta vilppulalaisten jalkoihin erälukemin 25-13, 25-19.

Päivän ykkönen oli PuijoWolley Kuopiosta, jonka kanssa Tähti kävi seuraavaksi päivän kovatasoisimman kamppailun. Runsaslukuinen yleisö sai ihastella useita taidokkaita palloralleja. Yleisön kannustuksesta huolimatta nappasivat kuopiolaiset otteluvoiton numeroin 25-23, 25-17. Näin Vilppulalta vaadittiin voitto päivän viimeisessä koitoksessa Lapin NarviPalloa vastaan, jotta SM-sarjan poolinousu toteutuisi. Yrityksen puutteesta ei lappilaisia voi moittia, mutta isäntien peruspelaaminen oli vastustajaa kovemmalla tasolla ja pisteet jäivät Parkkivuoren parooneille Vilppulaan lukemin 25-15, 25-20.

Matkalipun SM-sarjan B-poolin turnaukseen Puijoa, Kauhavaa ja Keimolaa vastaan lunastivat Janne Valkeejärvi, Sami Valaranta, Mikke Tolvanen, Lassi Mäntynen, Voitto Köykkä, Olli Kolhinen ja Kalle Hietavala. Valmennustrio Petri Köykkä, Seppo Tolvanen ja Pasi Valaranta odottaa jännityksellä joukkueen kahdeksannen pelimiehen, Teemu Kaitakarin, tervehtymistä sarjan seuraavaan turnaukseen, joka isketään 28.11. alustavien tietojen mukaan Kauhavalla.

Tähden B-pojat C-pooliin

Tasonmittausturnaus Ylöjärvellä

Vilppulan Tähden B-pojat aloittivat lauantaina lentopallokauden tasonmittausturnauksessa Ylöjärvellä.

Hetki ennen ensimmäistä peliä vilppulalaisten kuuden pelaajan ryhmä lisääntyi yhdellä, kun valmentaja Petri Köykkä parsi Sami Valarannan nilkan pelikuntoon. Kun vielä isä-Pasilta löytivät Samille pelitossut, oli Vilppula valmis Virtain kaatoon.

Puolisen tuntia peliä ja Tähti juhli päivän ensimmäistä voittoa lukemin 25-13, 25-12. Heti perään verkon toiselle puolen asettui väkivahva Vammalan Lentopallo. Olli Kunnarin kruununperilliset pelasivat hyvän syöttöpelin ja veivät ottelun vastustamattomasti numeroin 25-17, 25-16.

Turnauksen viimeiseen koitokseen Ylöjärven Ryhtiä vastaan Tähti löysi toimivan kuusikon. Palaset loksahtivat paikoilleen ja Tähti jyräsi tulostaululle lukemat 25-22, 25-17. Kahdella otteluvoitolla Vilppulan pojat varmistivat paikan SM-sarjassa.

C-poolin turnaus isketään kolmen viikon päästä Tähden, Lapin NarviPallon, Lempäälän Jyryn ja Kuopion PuijoWolleyn kesken. Lauantaina Tähden kokoonpanossa edukseen esiintyivät Kalle Hietavala, Olli Kolhinen, Voitto Köykkä, Lassi Mäntynen, Mikke Tolvanen, Janne Valkeejärvi ja Sami Valaranta. Turnauksen voitti VaLePa.

Tähden B-pojille taistellen kultaa

Tähti-turnaus Vilppulassa 27.9.2015

B-poikien TUL:n mestaruuksista iskettiin 27.9. Mäntässä viiden joukkueen kesken. Päivän ensimmäisessä koitoksessa kohtasivat Tähden B- ja C-juniorit. Vanhemmat pojat olivat tällä erää vahvempia lukemin 25-8, 25-9.

Vilppulan B-poikien ryhmä jatkoi reippaaseen tahtiin pöllyttäen Keimolan kakkosjoukkueen lukemin 25-18, 25-17. Ylöjärven Ryhdin lataus Tähteä vastaan oli miehekäs, mutta lopulta kotijoukkue meni menojaan 25-20, 25-12.

Viimeinen taisto Keimolan ykkösvitjaa vastaan oli yleisöön menevää vääntöä alusta loppuun. Etelä-Suomen ylpeys piti Tähteä pihdeissään ja sillä oli useita ottelupalloja. Vilppula hoiti ratkaisupallot hötkyilemättä ja käänsi ottelun voitokseen 24-26, 25-22, 19-17.

Kotiyleisö sai sunnuntaina ihastella erityisesti Lassi Mäntysen juonikasta passipeliä. Janne Valkeejärven, Mikke Tolvasen, Sami Valarannan, Voitto Köykän ja Kalle Hietavalan kelpasi päättää hyökkäyksiä Lassin passeista. Turnauksen kultamitalit pujotettiin Tähden B-poikajoukkueen kaulaan ja C-poikien sijoitus oli neljäs. Nuorukaiset jättivät Keimolan kakkosryhmän turnauksen jumboksi voittamalla keskinäisen matsin 25-17, 25-11.