Otteluraportit

Tähden A-pojille yllätysmestaruus
Lounais-Suomen aluemestaruusturnaus Parkkivuoressa

Iloisen yllätyksen järjestivät Vilppulan Tähden A-pojat voittamalla viime sunnuntaina Parkkivuoressa pelatussa turnauksessa Lounais-Suomen aluemestaruuden. Mestaruus oli makea, sillä se tuli -96 syntyneiden sarjassa, ja Tähden porukan vanhimmat ovat -97 syntyneitä. Koko joukkue voi siis olla mukana vielä ensi vuonnakin ikänsä puolesta.

Parkkivuoren kasvatit kaivoivat kolmesta ottelustaan yhtä monta voittoa. Avausottelussa kaatui suomalaisen lentopallon jättiläisiin lukeutuva Vammalan Lentopallo erin 2-1 (25-21, 21-25, 15-9). Numerot kuvaavat peliä ihan osuvasti, sillä Tähti pelasi ensimmäisen ja kolmannen erän hyvää lentopalloa. Raision Loimun vilppulalaisryhmä niisti suoraan 2-0 (25-20, 25-18).

Kun Koijärven Kunto oli voittanut myös molemmat pelinsä, muodostui Tähden ja KoiKun kohtaamisesta turnauksen finaali ja voittajajoukkue veisi pytyn palkintokaappiinsa. Vaikka kyseessä on aina pelaajien peli, toi asetelmaan oman lisämausteensa vilppulalaisen lentopallon parissa pitkän päivätyön aikoinaan tehneen Seppo Niemisen rooli KoiKun päävalmentajana.

Hienojen valmentajien, Niemisen ja Rauli Salmijärven, johdolla pelasivat joukkueet hienon ottelun, jossa Tähti oli lopulta vahvempi 2-1 (25-20, 22-25,15-10). Salissa nähtiin armotonta taistelua jokaisesta pallosta, eikä ilmaisia pisteitä juurikaan annettu puolin tai toisin.

Tähden joukkue latoi nyt sitten tauluun kohtuullisen upean saldon, sillä -98 syntyneissä Lounais-Suomen aluemestaruus on tullut E-pojista A-poikiin joka ainoassa ikäluokassa - ja se lienee poikkeuksellista vaikka sitten riviin laitettaisiin kaikki seurat.

Sunnuntain turnaus on kuitenkin enää vain makeaa historiaa, eikä sillä jatkossa ole muuta arvoa, kuin se, että kausi sai lentävän lähdön. Ja Vilppulan Tähti sai puolestaan yhden tittelin lisää.

Salmijärvellä oli sunnuntaina käytössä kahdeksan pelaajaa. Santeri Salonen, Petro Ahvenjärvi, Daniel Heinonen, Viljami Pulli, Jussi Lepistö, Miska Saarinen, Arttu Salmijärvi ja Niko Jokela saivat lähteä Parkkivuoren turnauksesta voitolla yöhön...