Etusivu
TUL- joukkue menestyksekkäänä Puolassa! PDF Tulosta Sähköposti

Maria Valkeejärvi  paras passari Puolassa

 

TUL:n lentopallon liittojoukkueet pelasivat 4-6.6. kovatasoisessa kansainvälisessä kutsuturnauksessa

Puolassa ikäryhmällä -94 -syntyneet. Ympäri Suomea koottu joukkue oli leireillyt talven aikana useasti Tampereella hyvin tuloksin. Tyttöjen joukkueessa oli mukana Vilppulan Tähden C-tyttöjen Tiina Pöytäniemi ja Maria Valkeejärvi ja joukkueen valmentajana toimi Rauli Salmijärvi.

Puolan turnauksessa oli mukana tyttöjen sarjassa yhdeksän joukkuetta (Viro, Tanska, Saksa, Venäjä, Latvia ja Puolan kolme joukkuetta). Alkulohkon ensimmäinen ottelu perjantaina 4.6. päättyi tappioon puolalaista kotijoukkue Starogard Gdanskia vastaan 2-1. Seuraavaksi joukkue voitti niukasti latvialaisen Daugavpilsen 2-1. Latvialaisilla oli jo ottelupallo, mutta suomalaiset taistelivat voiton kotiin.

Lauantaina tytöt voittivat ensin Vörun joukkueen Virosta 2-0 ja sitten Tanskan -95 -syntyneiden mestarijoukkueen Kopenhagan 2-0. Seuraavaksi oli vuorossa välieräottelu puolalaista Chmielnoa vastaan. Suomalaisten voiton puolesta ei paljon vetoa lyöty ennen ottelua, sillä puolalaiset olivat voittaneet edellisessä ottelussaan huippukovan venäläisen Kaliningradin joukkueen. Tämä päivän kolmas ottelu kuumassa hallissa ei väsyttänyt TUL:n joukkuetta ja kaikkien yllätykseksi suomalaiset voittivat välieräottelun tiukan taistelun jälkeen 2-1. Toinen välierätaistelu kotijoukkue Starogard Gdanski vastaan Kaliningradin päättyi puolalaisten voittoon 2-0.

Sunnuntain loppuottelussa vastakkain olivat Suomen TUL ja kotijoukkue Starogard. Ennakkoluulottomasti pelanneet suomalaiset voittivat ensimmäisen erän 25-22. Toisessa erässä suomalaisten kapteenin Tuulia Rinteen peukalo meni sijoiltaan ja jo häämöttävä erävoitto luisui käsistä. Kolmas erä oli sitten taas kovaa taistelua, mutta erä meni puolalaisille 15-12 ja otteluvoitto 2-1. Hopea oli suomalaisille upea saavutus. Joukkue hitsautui taistelevaksi ryhmäksi ja jopa ennakkoon aavistellut heikkoudet (vastaanotto ja puolustus) sujuivat lopussa mallikkaasti.

Turnauksessa palkittiin paras hyökkääjä, paras passari ja paras yleispelaaja. Maria Valkeejärvi valittiin turnauksen parhaaksi passariksi. Tämä on kova saavutus nuorelta tähteläiseltä, sillä hän on kaksi vuotta nuorempi kuin suurin osa turnauksen muista passareista. Maria pyöritti hienosti monipuolista hyökkäyspeliä. Lisäksi hänen hyppyleijasyöttönsä aiheuttivat harmia vastustajille. Tiina Pöytäniemi täytti paikkansa joukkueessa myös hienosti.

Poikien joukkue sijoittui turnauksessa omassa sarjassaan hienosti kolmanneksi. Joukkueessa oli mukana Tähden kasvatti Teemu Pöytäniemi.

 

TUL_Maria_-10  TUL_joukkue_-10

Viimeksi päivitetty 09.06.2010 13:25