Miesten pistepussi jäi vielä korkkaamatta

Vähän tasaisuutta suorituksiin, niin kyllä se siitä...

Tähden miehet pelasivat 24. ja 25.10. kotisalissaan tuplakierroksen, eli pukivat peliasut niskaansa sekä lauantaina että sunnuntaina. Tällä kertaa kotijoukkueen saldoksi jäikin vain hikiset pelikamat, sillä sarjapisteet häipyivät vierailleiden Virtain Veikkojen ja Outokummun Partion Karpaasien perävalojen loisteessa lokakuiseen iltaan.

Lauantaina rakasta naapuriamme Virtain Veikkoja vastaan Tähden nuoret miehet tekivät todennäköisesti epävirallisen ennätyksensä tehtaillessaan neljään erään 52 pistettä vastustajalle. Kun vastustajalle antaa yli puolet erävoittoihin tarvittavista pisteistä, niin voittaminen tulee melko vaikeaksi, jos ei ylivoimaiseksi. Positiivista oli se, että omilla hyvillä suorituksilla tehtiin paljon pinnoja kotiinpäinkin, mistä syystä eränumerot säilyivät tasaisina. Pääosan ottelun pisteistä ratkoi Tähti, mutta valitettavasti liian usein vieraille. Lentopallo on virheiden välttämispeli ja siinä Veikot olivat selkeästi edellä. Lopputuloksena Tähden tappio 1–3 (20–25, 20–25, 25–23, 22–25).

Sunnuntaina vieraaksi saapui ehkä Suomen kovin kakkossarjajoukkue kaukaa idästä. Karpaasit olivat nimensä veroisia, vaikka eivät kaiketi hiihtoladuilta mainetta suuremmin olleetkaan niittäneet. Tähti taisteli pyhäpäivän ratoksi huomattavasti virkeämmin kuin lauantaina, mutta vielä tiukat erät tahtovat kääntyä kokeneemmille vastustajille. Liki viisitoista vuotta ikäeroa joukkueiden keski-iässä näkyi kokemuksen tuomana varmuutena. Karpaasien peliä dominoi Joensuun liigajoukkueista rutiininsa hakenut kolmikko libero Lasse Kukkonen, passari Joonas Ryhänen ja hakkuri Tuomas Tikka, joka on viime kausina suvereenisti hallinnut 2-sarjan pistetilastoa. Kun ykkös- ja kakkoskosketus on pehmeissä käsissä ja kolmas kovassa, niin yleensä lentopallossa pärjää.

Hieman ohuella rosterilla kehään kavunnut Tähti sai vastustajalta ottelun jälkeen vilpittömät kehut. Nuori joukkue haastoi hyvin vieraansa, mutta taipui niukkaan tappioon 1–3 (23–25, 16–25, 25–18, 19–25). Muutama marginaalipallo ensimmäisen ja neljännen erän lopulla jäi kotijoukkuetta hieman kaivelemaan, mutta nuorelle joukkueelle tulee vielä paljon uusia palloja pelattavaksi.

Retsi Poikosen isännöimän palkintoraadin silmää miellytti lauantaina eniten passari Henkka Strengellin ja sunnuntaina keskipelaaja Niko Jokelan otteet. Virroilta palkittiin viime kauden Tähti Jani Liski ja Karpaaseilta mainio passari Ryhänen. Kotiotteluissa on nyt lähes kuukauden tauko. Ennen seuraavaa Parkkivuoren koitosta joukkue pyörähtää vierasotteluissa naapurissa Virroilla sekä vähän etäämmällä Nilsiän Nujakan kotisalissa.       

 

Toimintaamme tukevat: