Sunnuntain naisten ottelussa Tähden torjuntapeli oli vahvaa Kuva: Jari Aronen

Tähden naiset ja A-tytöt urakoivat täyden viikonlopun

Vilppulan Tähden A-tytöt aloittivat SM-sarjan A-poolissa Maskussa. Tasoturnauksen voittanut Tähti pääsi haastamaan Suomen kärkipään joukkueita täydellä kokoonpanolla.  

Ensimmäisessä pelissä Tähteä vastassa oli emäntäjoukkue Maskun Kataja, jonka riveistä löytyy useampia 1-sarjapelaajia. Tähti kuitenkin näytti, ettei se kumartele ketään ja jo avauserässä Kataja oli paikoin vaikeuksissa Tähden rohkean hyökkäyspelin kanssa. Kotijoukkue oli kuitenkin piirun verran vahvempi ja vei ensimmäisen erän nimiinsä.

Toisessa erässä Tähti syötti ja hyökkäsi vahvasti. Kataja ei löytänyt keinoja Tähden sammuttamiseen, ja vierasjoukkue vei erän näytöstyyliin venyttäen samalla ottelun kolmanteen erään. Tässä vaiheessa Kataja palasi kuskin paikalle, ja se otti heti kolmannen erän alkuun 5-0-johdon. Tähti nousi vielä mukaan taistelemaan ottelun voitosta, mutta aivan päätyyn asti kiri ei kantanut. Tähdelle avauspelistä niukka 1–2 (23–25, 25–12, 9–15) –tappio.

Toisessa ottelussa verkon toiselle puolelle asettui Naarasleijonat Helsingistä. Paperilla katsottuna vastus koveni huomattavasti, sillä NALE:n riveistä löytyi kolme liigapelaajaa. Tähti ei tästä kuitenkaan häkeltynyt, vaan jatkoi jo ensimmäisessä pelissä nähtyä rohkeaa pelaamista. Avauserän alun jälkeen Tähti meni menojaan, ja yllätti nimekkään vastustajan.

Toinen erä etenikin sitten päinvastoin. Erätappiosta sisuuntunut NALE vei peliä erän alun jälkeen, eikä antanut Tähdelle paljoakaan mahdollisuuksia. Kolmannen erän Tähti aloitti pirteästi, ja NALE sortui lukuisiin virheisiin. Tähden johtaessa 7-3 voimasuhteet kääntyivät, ja tuloksena oli Tähden tappio tiukoin lukemin 1–2 (25–20, 16–25, 12–15).

Kolmannen ja päivän viimeisen ottelun Tähti pelasi Rovaniemeltä saapunutta Woman Volleyta vastaan. Tälläkin kertaa vastustajan kokoonpanossa oli liigaringin pelaajia, joten ilmaiseksi ei ollut tarjolla mitään. Ensimmäinen erä eteni tasaisesti aina loppupuolelle saakka, mutta WoVo vei viimeiset seitsemän palloa lukemin 6-1 ja samalla erävoiton nimiinsä.

Toisessa erässä Tähti oli vielä puolenvälin jälkeen 18–15-johdossa, mutta vastustajan kovuus nousi isoon rooliin erän loppuhetkillä. Lopputuloksena Tähden päivän kolmas tappio numeroin 0–2 (19–25, 20–25). Kivikovassa A-poolissa säilyivät lopulta WoVo ja Kataja, B-pooliin putosivat NALE ja Tähti.

”Masku haastettiin tosi hyvin ja peli oli voitettavissa. Vastaanotto takkuili parissa erässä, yhdessä se oli vähän parempi. NALE-pelissä vastaanotto parani vähän, sekin olisi voinut mennä kuinka päin vaan. Näistä kahdesta joukkueesta ei olla kaukana. Viimeisessä pelissä WoVo oli vahva, ei ollut realistista mahdollisuutta voittaa. Vaihtopenkiltä löytyi liigapassari siinä vaiheessa, kun pelattiin erä- ja otteluvoitosta. Kierrätettiin tässä pelissä kokoonpanoa jo huomista kakkossarjapeliä ajatellen. Positiivista oli hyökkäyspelin rohkeus tänään jokaisessa pelissä. Hyvä reissu kaiken kaikkiaan, nähtiin missä mennään. Kaksi erävoittoa tässä poolissa on aina kova suoritus” analysoi Tähden valmentaja Jari Marjakoski.

Kakkossarjan voittoputki jatkuu

Lauantain pitkän turnauspäivän jälkeen Tähti pelasi 2-sarjaottelun kotona Parkkivuoressa. Vieraaksi saapui TEAM AK Alahärmästä. Kyseessä oli lohkon kärkikamppailu, sillä kumpikaan joukkue ei ollut menettänyt sarjapisteitä ensimmäisissä otteluissa.

Ottelun alku oli tasainen, ja Tähden pelissä näkyi eilinen turnaus. Vierasjoukkue tarjosi shokkihoitoa heti alkuun, kun se johti ensimmäistä erää 6–0. Tässä vaiheessa Tähti heräsi peliin mukaan, ja alkoi kuroa eroa kiinni pallo kerrallaan. Kotijoukkue syötti ässiä, hyökkäsi palloa kenttään ja nappasi muutaman torjunnankin. Tähti johti erää jo 16–11, mutta AK aloitti väkevän nousun. Vieraat näyttivät jo vievän erän, mutta niin vain Tähti kampesi itsensä tasoihin ja lopulta erävoittoon jatkopalloilla.

Toinen erä eteni alkuun tasaisesti, mutta puolessavälissä AK löysi tyhjiä paikkoja Tähden kentästä ja johti jo 20–14. Kovissa peleissä edellisenä päivänä marinoitunut punakone näytti kuitenkin, ettei se antaudu taistelutta. Tähti aloitti hurjan kirin, ja erä venyi jälleen jatkopalloille. Lopulta kaksikko Ada Aronen ja Emilia Marjakoski teki kolme peräkkäistä pistettä ja 68 katsojaa pääsi kahvitauolle Tähden johtaessa 2–0.

Kolmas erä eteni tasaisissa merkeissä. AK oli kuitenkin lopussa terävämpi, eikä Tähdeltä löytynyt enää paukkuja kahden edellisen erän tapaan. Tähti teki erään muutaman virheen AK:ta enemmän, ja se kostautui erätappiona.

Neljännen erän alkua hallitsi vierasjoukkue, ja hätäisimmät ehtivät jo varautua viiden erän jännitysnäytelmään. Erä ehti kuitenkin vanhentua vain puoliväliin, jolloin Tähti löi AK:n suuhun koko säkillisen vehnäjauhoja Arosen ja Venla Vesalan johdolla. AK ei pystynyt virittämään loppukiriä, joten Tähdelle kovan taistelun jälkeen maukas 3–1 (26–24, 29-27, 19–25, 25–18) –voitto.

Pistetilaston kärjen muodostivat Aronen (20/+12), Helmi Parviainen (15/+8) ja Marjakoski (15/+6). Myös Tähden keskitorjujat Soili Kalliokoski (10/+9) ja Jenni Uuttera (6/+2) olivat mainiolla pelipäällä. Parhaina pelaajina Retsin raati palkitsi Tähdeltä useita huippupuolustuksia poimineen libero Salla Jatkolan ja Team AK:lta 14 pistettä tehtailleen Julia Rantalan.

”Ennakkoon oli tiedossa, että vastassa on liikkuva ja hyvin puolustava joukkue. Vastustaja pelasikin todella hyvin ja vähillä virheillä, AK teki parikymmentä virhettä meitä vähemmän. Vastaanotossa oli edelleen vaikeuksia, mutta syöttöpeli toimi. Torjuntapeliin olen oikein tyytyväinen, otettiin yhdeksän tappotorjuntaa. Hieman saattoi painaa jaloissa eilen pelatut kahdeksan erää ja Maskun matka, mutta toisaalta AK:llakin oli nelieräinen sarjapeli edellisenä päivänä” mietti valmentaja Marjakoski ottelun jälkeen.

Tähden väreissä viikonloppuna edustivat Arosen, Marjakosken, Parviaisen, Vesalan, Kalliokosken, Uutteran ja Jatkolan lisäksi Emma Änäkkälä, Liisa Soimasuo, Laura Yläjärvi, Milja Salonen, Sanna Ojala ja Henna Metsälä. Seuraavan kerran Tähden naiset pelaavat tulevana sunnuntaina Vaasassa Kiisto 2:n vieraana ja kotona Parkkivuoressa naislentopalloa tarjoillaan 27.10, jolloin vastaan saapuu Laihian Luja. Lokakuuhun mahtuu näiden lisäksi vielä Suomen Cupin puolivälierä LiigaPlokia vastaan Parkkivuoressa 29.10.

 

Toimintaamme tukevat: