Tähden D1-tytöillä lupaava kevätkauden avaus Virroilla

Tähden D1-tyttöjen kevätkauden avaus alkoi A-poolista Virroilla 18.1. 

Ensimmäinen peli oli tuttua vastustajaa, isäntäjoukkue Virtain Veikkoja vastaan. Tähti kokeili uusia pelikuvioita ja –järjestyksiä, jotka tuottivatkin tulosta. Tähti lähti vahvasti liikkeelle, joka pakotti isäntäjoukkueen ottamaan aikalisän heti alkuun tilanteessa 11–3. 

Veikot aloitti kirin, mutta Tähti piti peliä koko ajan otteessaan vieden erän 25–16. Toisessa erässä Tähden peli oli ajoittain loistavaa, oli rohkeutta ja varmuutta. Tässä pelissä näkyi Tähden  harjoittelun tulos, joka vei ylivoimaiseen voittoon 2–0 (25–16, 25–10).

Toinen peli oli sekin tuttua vastusta, Ylöjörven Palloa vastaan. Tähti ei pystynyt nyt samaan tasoon kuin edellisessä pelissä. Peli ei oikeastaan käynnistynyt kunnolla missään vaiheessa. Ypa on kova vastus, jonka taitavaa hyökkäystä Tähti ei saanut puolustettua. Ajoittain saatiin hyviä suorituksia, mutta oman hyökkäyksen rakentaminen oli nyt haastavaa. Tappio Tähdelle 0–2 (12–25, 8–25).

Tappiosta sisuuntuneena Tähti lähtikin sitten päivän viimeiseen peliin, HPK:n Mustia, vastaan uutta taistelutahtoa uhkuen. Tähti aloitti erän ensimmäisen pelin tapaan vahvasti. Kun Tähden peli kulkee, niin se kulkee! Tähti oli ajoittain ylivoimainen. Toisessa erässä HPK pisti kuitenkin kuvionsa kuntoon mennen jo johtoon 8–7. Tähti ei kuitenkaan antanut periksi, vaan taisteli itsensä ohi ja voittoon. Peli siis Tähdelle 2–0 (25–8, 25–16).

Tähden D1 tyttöjen pelissä näkyi sekä harjoittelun että sopivan levon yhteensovitettu lopputulos. Hyökkäys oli rohkeampaa ja monipuolisempaa. Puolustus oli liikkuvampaa ja varmempaa eikä syöttövirheitäkään tehty liikaa. Myös asenne ja joukkuehenki oli oikea. Paikka A-poolissa säilytettiin ja treenaus jatkuu tehokkaasti kohti seuraavaa turnausta.

Koko joukkue oli mukana: Eeva Huutoniemi, Ella Nieminen, Aino ja Ida Soilunen, Saana Jatkola, Jenna ja Iina Korpinen, Milja Murtomäki ja Jenni Vuokko. Valmentajat Jarmo Huutoniemi ja Eija Jatkola. 

 

Toimintaamme tukevat: