Tähden naiset upealla voitolla ylempään jatkosarjaan


Vilppulan Tähden naisten joukkueella oli sunnuntaina edessä kauden toistaiseksi tärkein ottelu Vehniän Warttia vastaan kotona Parkkivuoressa. Tähti oli voittanut alkutalven flunssakauden ja saikin kasaan kaikki 13 pelaajaa, Wartiltakaan ei puuttunut kuin yksi nimi kokoonpanosta. Ottelun panos oli valtava; kolmen pisteen voitolla Tähti varmistaisi lohkossa vähintään kakkossijan, muilla tuloksilla ratkaisu venyisi viikon päähän.


Ottelu alkoi tasaisesti molempien joukkueiden tehtaillessa pisteitä vuorotahtiin. Erän puolivälissä Tähti onnistui repimään muutaman pisteen etumatkan, eikä Wartti löytänyt keinoja sen kiinni kuromiseen. Avauserässä pelattiin hienoa lentopalloa, ja Tähti ratkaisi itselleen erävoiton huimalla hyökkäyspelillä.

Toisessa erässä Tähti kiristi menoaan, ja tasaisen alun jälkeen Wartin kenttään jäivät niin syötöt kuin hyökkäyksetkin. Vierasjoukkueen hyökkäykset osuivat mukavasti myös torjuntaan, ja kaiken lisäksi Tähti ei tehnyt juurikaan virheitä. Itse Joulupukkikin ehti Parkkivuoreen todistamaan Tähden selkeää erävoittoa.

Pitkällä erätauolla kaksi erää huikeasti pelannut Tähti katosi jonnekin, ja kolmas erä eteni täysin Wartin askelmerkkien mukaan. Kotijoukkue ei saanut peliään toimimaan lainkaan, ja vähillä virheillä pelanneen Wartin ainoaksi tehtäväksi jäi toimittaa palloa verkon yli. Tähti päätti pallot liian usein virheeseen, ja erävoitto kirjattiin Wartin nimiin.

Neljäs erä alkoi kotijoukkueen kapteenin Maria Valkeejärven kahdella ässäsyötöllä, ja Tähti sai tarvitsemansa pirteän alun. Wartti auttoi muutamalla virheellä, ja hetkessä Tähti karkasi kuuden pisteen johtoon. Erä eteni Tähden komennossa alusta loppuun, ja viimeinen naula Wartin arkkuun oli lopulta viivytysvaroitukseenkin johtanut rotaatiovirhe. Tähti voitti erän selkeästi ja samalla koko ottelun lukemin 3-1 (25-19, 25-16, 16-25, 25-18) ja varmisti pääsyn 2-sarjan ylempään jatkosarjaan.

Tähden näkyvimpänä pelaajana palkittiin passari Valkeejärvi. Tilastoissa esiin nousivat Ada Aronen(16/+10), Emilia Valaranta (12/+4) jaHelmi Parviainen (10/+1). Keskitorjujakolmikko Soili Kalliokoski, Jenni Uuttera ja Oona Vihinen onnistui myös mainiosti tehden yhteensä 13 pistettä. Parkkivuoren 85 katsojaa loivat otteluun hienon tunnelman.

”Aika sanoinkuvaamaton olo. Kaksi ekaa erää ihan mieletöntä peliä, ja kolmannen erän romahduksen jälkeen joukkue kasasi itsensä upeasti. Torjunta-puolustuspelaaminen oli kauden parasta, ja hyökkäyspäässä tuli kovia onnistumisia. Vaihtopenkiltä löytyi taas hienosti tulitukea kun sitä tarvittiin. Virheitä tehtiin hieman liikaa, mutta tällaisessa pelissä sillä ei lopulta ollut suurta merkitystä. Päästään kevääksi pelaamaan kovia pelejä, jotka varmasti kehittävät joukkuetta entisestään ja se on hieno juttu” tuumi Tähden valmentaj
Valtteri Jääskeläinen ottelun jälkeen.

Runkosarjaa on jäljellä vielä yksi kierros. Paikkansa ylemmässä jatkosarjassa ovat varmistaneet Tähti ja Oriveden Ponnistus, mutta lohkovoiton kohtalo on vielä auki. Tähti pelaa syksyn viimeisen pelinsä tulevana sunnuntaina Jyväskylässä JyväsLentis N2:n vieraana. 2-sarjassa on kokonaisuudessaan 71 joukkuetta, joista 24 etenee ylempään jatkosarjaan. Kevään otteluohjelmat valmistunevat ennen joulua.
 

 

Toimintaamme tukevat: