Tähden B-pojilla tiukka tasoturnaus A:n sarjassa

Tähden uusi B-poikajoukkue aloitti lentopallokautensa lauantaina 22.9. A-juniorien tasoturnauksella Kuopiossa. 

B-poikajoukkue on täksi kaudeksi koottu Vilppulan Tähden, Oriveden Ponnistuksen sekä LP-Kangasalan pelaajista, sillä millään näistä seuroista ei löytynyt enää täyttä joukkueellista pelaajia. Voimat yhdistämällä Rauli Salmijärvi, Pertti Strengell ja Reijo Poikonen saivat valmennettavakseen kehityskelpoisen joukon.

Joukkueessa pelaavat Vilppulan Tähdestä Aapo Kolhinen, Tuomas Kopare, Antti Periviita, Joona Eteläsalo sekä Juho Yläjärvi. Oriveden Ponnistuksesta mukaan saatiin Henri Strengell, Severi Nieminen, Tuomas Kuusisto ja Eetu Lehtisaari sekä LP-K:sta Aleksi Lähteenmäki.

Joukkue pelaa alkaneella kaudella sekä B:n että A:n sarjoja. Ensinnä vuorossa oli siis A-poikien tasoturnaus, jossa vastukset olivatkin heti kovimmasta päästä. Neulamäen koululla pelatussa turnauksessa Tähti sai ensimmäiseksi vastaansa East Volley Juniorit Savonlinnasta. Molemmat joukkueet hakivat kauden aluksi vielä omaa pelirytmiään, mutta Tähti käänsi lopulta ottelun voitokseen numeroin 0–2 (19–25, 17–25).

Toisena vastaan asettui isäntäjoukkue Puijo Wolley Junior, jolle Tähti pisti ensimmäisessä erässä kampoihin varsin mallikkaasti. Toisessa erässä PuWo otti kuitenkin ohjat, ja koko ottelu päättyi isäntäjoukkueen 0–2 (18–25, 11–25) voittoon. Päivän viimeisessä ottelussa maajoukkuepelaajia vilisevä Pielaveden Sampo tylytti Tähteä lukemin 2–0 (25–9, 25–14). 

Hyvällä asenteella pelannut Tähti ei antanut kovien vastustajien säikäyttää, vaan pelasi kokonaisuudessaan hyvän turnauksen. Seuraava turnaus joukkueella on tulevana lauantaina 29.9. Tampereella, jossa B-poikien tasoturnausta isännöi Rantaperkiön Isku.

 

Toimintaamme tukevat: