Pelaa Tähtien kanssa

Vuonna 2009 laadittiin lentopallojaostolle strategia ja toimintasuunnitelma. Niiden pohjalta laadittiin "joka pojan/tytön abc-kirjanen" Pelaa Tähtien kanssa.

Tähti-henki Jaoston toimintaa ohjaa tähti–henki. Mistä se muodostuu ja miten se ilmenee jokapäiväisessä toiminnassamme?


Juniori

  • Olen tähti ja minua arvostetaan yhtenä joukkueen jäsenenä.
  • Jokaisesta tähdestä huolehditaan harjoituksissa ja pelimatkoilla.
  • Iloitsen muidenkin onnistumisista.
  • Hyväksyn muiden epäonnistumiset.
  • Arvostan ja kunnioitan vanhempia tähtiä.
  • Huolehdin läksyjen tekemiset ennen tähtien treenejä ja pelejä.
  • Minulla on kavereita myös tähtien ulkopuolelta.
  • Harrastan liikuntaa monipuolisesti.
  • Tähtien ruoka on monipuolista, ja pidän terveellisestä ravitsevasta ruoasta.
  • Elämäntapani ovat terveelliset.

Valmentaja

  • Valmentaja on johtotähti, joka tykkää kaikista pikkutähdistä.
  • Pikkutähdille opetetaan palloilun perusteet.
  • Tähti–tiimiin sopii aina uusia jäseniä.
  • Yksi kaikkien ja kaikki yhden tähden puolesta.
  • Valmentaja-tähti kasvattaa pikkutähtiä monipuolisesti niin, että tähdet tunnetaan hyvästä käytöksestä myös kentän ulkopuolella.
  • Tähdet ovat myös hyviä häviäjiä.
  • Tähdet eivät likaa omaa pesää.
  • Valmentaja-tähti huolehtii, että myös vieraspeleissä osaamme käyttäytyä siististi. 

Seura

  • Tähdet ovat yhtä perhettä.
  • Vain kaikki yhdessä voimme olla hyviä.
  • Isot tähdet ovat esikuvia ja neuvovat nuorempia.
  • Tähti-ohjaajat luovat mahdollisuudet tähdelliseen toimintaan
  • Kaikki kunnioittavat vanhempia tähtiä ja arvostavat myös nuorempien tähtien opiskelua.
  • Ilman äiti- ja isä-tähtiä ja isovanhempia ei olisi tähtiä ollenkaan.
  • Mitä elämä olisikaan ilman tähtiä? 

Pelaa tähtien kanssa ABC-kirjanen löytyy tästä..

 

Toimintaamme tukevat: